Barbra. No, kun ne pistävät. Ja mihinkä kelpaavat ne? Eivät keitettäväksi eikä paistettavaksi. Kelpaavatko ne edes porsasten ruoaksi? Jahka kreivin vouti ensi kerran tänne tulee, niin pyydän häntä hakkuuttamaan maahan koko roskan.
Doriina. Mutta, rakas äiti, sanoohan kansa, että tuolla pensaston takana on lumottu linna.
Barbra. Tuhmuuksia kansa jaarittelee.
Doriina. Vanha Sanna, teidän isänne iso-äiti, sanoo samaa.
Barbra. Hän on sadan kahdeksan vuoden vanha ja on tullut jo uudestaan lapseksi.
Doriina. Mutta hän on itse nähnyt Ruusu-prinsessan. Hän on usein kertonut, kuinka prinsessa eräänä päivänä puistossa omat kenkänsä riisui ja antoi Sannalle, joka silloin oli kahdeksan vuoden vanha.
Barbra. No, mitä sitte? Se oli silloin, se. Kello kaksitoista tänään pitää meidän pässi keritä. Pidä vaaria tässä niin kauan, kun lehmät lypsän, ett'ei taas joku prinssin hupsu tule hirttäytymään ruusupensaihin. Musta Mirri pesee itseään: se tietää hassusti vieraita.
(Hän mennä lyyryttää pois.)
Doriina (yksinään). Hirttäytymään, sanoo Barbra-äiti? Ah, ihana prinssi Aladin, ennenkuin mitään niin julmaa sinulle tapahtuisi, tahtoisin tuhat kertaa mieluisemmin (itkee) nähdä sinut sadan vuoden vanhan prinsessan kanssa naimisissa! (Jahti-torven toitotus kuuluu.) Saattaisiko se olla Aladin? Ei, vieras herra se on.
Florestan-prinssi (tulee sisälle).