Armotta niin kuoloon jäätte.
Ei, en enää kestä, en!
Tiedättekö, mit' on tullut
Prinsseistä, jotk' ennen — hullut!
Pyrki läpi pensasten?
Lopun sai he suruisen.
(Vie prinssin pensaston luo.)
Tuossa yhden hurme vuosi
— Prinssi Soliman se on —;
Siitä on nyt tästä vuosi.
Tuolla puolen pensaston
Taas on Mirza. Häntä suuri
Ampiainen pisti: juuri
Paikalla se kuolon toi.
Tuolla taas on…
Doriina.
Taivas! voi,
Aladin!
(Juoksee pois.)
Barbra.
Se nimi hällä.
Hänpä toissa päivänä,
Riemuisena, röyhkeenä,
Miekoin paikalla löi tällä.
Silloin hiipi lehdistä
Hämähäkki hirmun suuri,
Hänet langoin kietoi juuri,
Imi hänen verensä…
Halaatteko osaa moista?
Florestan.
Mua aaveet julmat, joista
Puhutte, ei peljätä.
Ruusua vain lemmin mä.
Hänet saavani mä soisin,
Hänet herättää jos voisin!
Hänet kannan syämessä.
Ei ken häädä lempein tulta;
Aaveet saavat surman multa.
Barbra.
Kas, se hyvä, herranen!
Tuiki hullu oletten.
Kuulkaa, jos on rahtunenki
Järjestänne paikoillaan
Eikä hylkykalu henki!
Aaveita ei olekkaan,
Juttuja ne ämmäin suussa.
Satu vain on itse Ruusu,
Viisast' ei se pettää saata.
Moista uskoo houru vaan.
Kuinka kenkään voisi maata
Sata vaotta unessaan?
Vaan voi itsens', tiedän sen,
Hullu hirttää pensaasen:
Teillekin niin käydä voi.
Florestan.