"Nyt on syksy."
"Niin on, suvenkorento."
"Lehdet kellastuvat ja illat tulevat niin pimeiksi."
"Mutta sinä vain lentelet. Sinusta on sama, onko syksy vai kevät."
"Se tulee siitä, että minä olen yksi niistä, jotka lapsena ovat istuneet luonnon sylissä, ja siinä minä niin lämpisin, ett'ei minua koskaan palele. Ja onhan meillä nyt sitä paitsi pyhän Briitan kesä."
"Mitä sillä tarkoitat?"
"7 päivä lokakuuta on Briitan päivä, ruotsalaisen pyhimyksen Briitan muistoksi. Hän oli hurskas ja hyvä, ja sentähden pukeutuu koko luonto jäähyväisiksi kauneimpaan pukuunsa hänen rakastetun muistonsa kunniaksi. Joka syksy, kun jo luullaan talven olevan aivan lähellä ja kaikki on niin kolkkoa ja lakastunutta metsissä, silloin tulee vielä muutamia kauniita päiviä pyhimys Briitan nimipäivän aikaan, niin että on päivänpaistetta, lauhkeaa ja melkein kevään kaltaista ilmassa. Syksy istuu, korea, keltainen juhlapuku yllänsä, ja ottaa vastaan lähtövierailulle viimeisiä muuttolintuja. Silloin katsoo kesä vielä kerran ovesta, yllä vehreä, kulunut metsästyspuku, ja sanoo syksylle; onko lupa astua sisään? — On, ole niin hyvä, sanoo syksy; tässä on sammalpenkki; tahdotko, serkku, käydä istumaan, vaikka minulla sattumalta on siistimiset vielä vähän kesken näin aamukorvalla? — En, kiitoksia, vastaa kesä; minä tulin vain ranskalaiselle vierailulle; ei ole aikaa, sillä pohjoisnavan juna lähtee Egyptiin tänä iltana kello seitsemän. — Oh, ei mitään kiirettä, sanoo syksy; lähteehän pyhä Briittakin Roomaan tervehtimään paavia, ja hän vielä istuu kuorimassa omenia nälkäisille lapsilleen. — No, jos niin on, sanoo kesä, niin viivynpähän vielä vähän ja katson, miten olet hoitanut minun kaalejani ja vieläkö georgiinit kukkivat… Ja kesä käy istumaan vehreälle mättäälle, ja syksy tarjoilee hänelle päärynöitä, puoloja ja paistettuja sieniä, ja niin — huuuu, puhaltaa myrsky lähtömerkin, ja pohjoisnavan juna lähtee Afrikkaan kaikkine matkustajineen, viheriävarpusineen ja peipponeen, niin että vinkuu ilmassa. Varis on aikonut lähteä mukaan; hän päivittelee ilmanlaatua ja aikoo muuttaa Viroon, mutta ehtii aina liian myöhään rautatielle. Harakka on vuokrannut talveksi huoneen, vaikka tosin vain ulkohuoneen, ja nauraa hänelle lähimmästä koivusta. Ja nyt ryhtyy syksy siistimään asuntoansa, ja luuta viiltää yli vetten ja maan; kaikki hän lakasee pois, lehdet puista, ankat lammikoista ja lapset karviaispensaista. Nyt on läksyjen ja makkarain aika…"
"Ja satujen aika, suvenkorento! Muista, että olet velkaa minulle yhden sadun!"
"Mitä? Etkö ole vielä saanut kylliksi? Joko Ruusu-prinsessa, Adalmiinan helmi, Aallotar ja sadat muut ovat unohtuneet?"
"Eivät toki, mutta…"