Taas astuivat he edelleen ja Mirtsa tahtoi taas heittäytyä hiekalle kuolemaan, mutta silloin kuunteli Mirjam tuulen päältä päin ja sanoi: "Minä kuulen kamelien raskasta astuntaa hiekassa: meidän pitää vielä elää ja pelastaa isämme."
Kohtapa jo suuri karavaani lähestyikin hietamäkien takaa ja tapasi molemmat lapset astumasta aavikkoa. Rikas kauppias, joka karavaania johti, armahti raukkoja, otti heidät kameliensa selkään ja kysyi, mihin he olivat menossa.
"Me olemme matkalla Persian kuninkaan luo", vastasi Mirtsa.
"No, sitte saatte seurata minua", sanoi kauppias, "sillä minäkin matkustan Persian pääkaupunkiin Teheraniin ja minä olen päässyt suuren kaanin suosioon, joka minulta ostaa elefantinluuta ja kultahiekkaa."
Se oli Mirtsasta ja Mirjamista hyvä apu. He kiittivät siis kauppiasta ja läksivät mielellään hänen kanssansa, toivoen saavansa isänsä pelastetuksi.
Neljäkolmatta päivää oli kulunut, kun lapset täten viimein saapuivat Persian pääkaupunkiin, ja seuraavana päivänä kauppias heidät vei kuninkaan kultalinnaan.
Kuningas istui elefantinluisella valtaistuimellaan, kaksi kesyä leijonaa jalkainsa juuressa, ja viittaamalla käski lapsia sanomaan asiansa. Mirtsa ja Mirjam punastuivat kuin ruusut, ei niin paljon kuninkaan tähden (sillä olivathan he itsekin kuninkaan lapsia), kuin hänen leijonainsa tähden; mutta viimein astui Mirjam esiin, heittäytyi maahan kuninkaan eteen, suuteli hänen tohvelejansa ja sanoi:
"Herra kuningas, me olemme kuulleet, että sinä aiot ahdistaa sodalla meidän isäämme, Rikkaan Arabian kuningasta, surmata hänet ja tehdä hänen lapsensa orjiksi; mutta se olisi hyvin pahasti tehty, herra kuningas. Ja sentähden me olemme tulleet tänne rukoilemaan sinua olemaan tekemättä pahaa meidän isällemme, vaan anna ennemmin vihasi kohdata meitä hänen sijaansa, surmaa meidät ja anna isämme elää. Mutta jos ennemmin tahdot pitää meitä orjinasi, niin minä yöt päivät ajan pois kärpäsiä kuninkaallisen valtaistuimesi ympäriltä, ja veljeni Mirtsa on puolustava sinua kaikkia vihollisiasi vastaan, sillä hän on niin väkevä kuin paraimmat leijonasi, herra kuningas; mutta säästä isämme henki."
"Ja jospa minä nyt en kuule rukouksianne", sanoi kuningas, "mitä te sitte teette?"
"Silloin minä taistelen sinun kanssasi isäni hengestä", sanoi Mirtsa; "ja minä kukistan sinut valtasi kukkulalta, niin totta kuin Allah kuulee vanhurskaan rukoukset."