"Hyvä", sanoi kuningas, "minä ajattelen asiaa seitsemän vuotta enkä tee sill'aikaa mitään pahaa isällenne. Mutta teidän pitää oleman minun orjinani, kunnes minä asian päätän."
Siihen lapset tyytyivät, ja heidät otettiin orjiksi kuninkaan hoviin. Seitsemän vuotta he siinä saivat tehdä monta kovaa työtä. Prinssi Mirtsan täytyi joka yö kiillottaa kuninkaan haarniska aamuksi ja prinsessa Mirjamin piti joka päivä laista kuningattaren lattia. Ja sitä kesti seitsemän vuotta. Mutta sill'aikaa lapset kasvoivatkin suuriksi ja kukoistaviksi kuin nuoret setripuut ja kärsivät kaikki ilolla isänsä tähden.
Kun seitsemän vuotta oli kulunut, sanoi Mirtsa kerran Mirjamille: "Nyt on aika kulunut ja kuningas on tehnyt päätöksensä; niinpä minä en tahdo kauemmin enää orjana palvella."
Mirjam sanoi: "Vaikka vielä olisi palveltava kolme kertaa seitsemän vuotta lisäksi, niin minä mielelläni palvelisin rakkaan isämme tähden."
Samassapa jo kuningas tulikin sisään ja sanoi: "Nyt te olette minua uskollisesti palvelleet seitsemän vuotta. Nyt näen, että teillä on uskollinen sydän, niinkuin kaikilla ihmisillä pitäisi olla, ja te olette uhranneet kaikki nuoruutenne ruusut rakkaudesta isäänne kohtaan. Sentähden minä teille kerron uutisen kotimaastanne. Teidän kuusi veljeänne ovat kavalasti ottaneet kiinni isänne ja panneet hänet syvään vankitorniin, ja teidän kuusi sisartanne vartioivat miehinensä tornin ovella ja antavat isällenne ainoastaan yhden taatelipalmun päivässä ruoaksi, että hän viimein kuolisi nälkään. Mutta teidän uskollisuutenne tähden lähetän minä sotajoukon vapauttamaan isäänne. Sinä, Mirtsa, saat johtaa minun sotajoukkoani ja sinä, Mirjam, saat päästää vangin kahleet. Allahin tuomiot ovat vanhurskaat: uskolliset ja kiitolliset lapset palkitsevat, mitä uskottomat ja kiittämättömät ovat rikkoneet vanhempiansa vastaan."
Niinkuin kuningas sanoi, niin tapahtui, ja kohta läksi persialainen sotajoukko kameleineen ja elefantteineen Mirtsan johdolla matkaan. Mirjam ratsasti nuoren kamelin seljässä kullankirjaisella satulalla ja helmisuitsista pitäen, ja kuusi neekerityttöä kampasi joka päivä hänen tukkaansa ja kuusi maurilaista orjaa astui vieressä suuria päivänvarjoja kantamassa, jotka suojasivat puolipäivän paahtavalta kuumuudelta.
Sill'aikaa istui Rikkaan Arabian kuningas, Mirtsan ja Mirjamin isä, harmaana vanhuksena, suruisena ja nälkäisenä ikävässä vankitornissaan, katsellen ulos pienen ikkunan rautaristikon lävitse. Kerran sitä pimitti mies, joka seisoi ulkopuolella, ja se oli satavuotinen Enok-munkki.
"Kuinka voit, herra kuningas?" kysyi munkki.
Rikkaan Arabian kuningas vastasi hänelle: "Enok, muistatko vielä minun uneni? Onnelliset ne, joille Allah ei ole koskaan lahjoittanut lapsia, sillä heidän ei tarvitse kasvattaa käärmettä povellansa."
"Ei", sanoi munkki, "ne ihmiset ovat onnelliset, joille Allah on antanut hyviä, uskollisia ja kuuliaisia lapsia, sillä ne ovat kuin kultajyvät köyhän miehen huoneessa ja kuin kalliit helmet kuninkaan kruunussa. Mutta sinä, herra kuningas, tahdoit ostaa lastesi rakkauden kuningaskunnan lupauksilla, ja katso, he ovat riistäneet sinulta sekä valtakunnan että rakkauden."