Mutta vieras prinssi ratsasti kuninkaan vankitornille ja suuteli hänen kättänsä, päästi irti hänen kahleensa ja talutti hänet hellästi ulos vehreään puistoon; siellä hän sai kuulla, mitä oli tapahtunut kuninkaallisessa asunnossa. "Ah", huokasi kuningas, "nyt minä olen vanha, lapseton mies, jolla ei enää ole mitään, jota rakastaa maan päällä. Jospa minä olisin kuollut ja minun uskottomat lapseni vielä eläisivät!"
"Herra kuningas", sanoi prinsessa, "mitäpä sanoisit, jos Allah antaisi sinulle uskollisia lapsia niiden sijaan, jotka olet kadottanut?"
"Ei, se ei ole mahdollista", sanoi kuningas. "Olihan minulla tosin vielä yksi poika Mirtsa ja yksi tytär Mirjam, mutta he jo ammoin minusta luopuivat."
Silloin ei prinsessa Mirjam enää voinut pidättää kyyneliänsä, vaan halasi isäänsä, suuteli häntä ja kertoi hänelle kaikki, ja prinssi Mirtsa lankesi polvilleen isänsä eteen ja antoi hänelle takaisin valtakuntansa. Vanha kuningas tuli niin iloiseksi, siunasi uskollisia lapsiansa ja pyysi heitä ottamaan haltuunsa valtakunnan; mutta uskottomat lapset makasivat kaikki kuolleina ja heidän ruumiinsa poltettiin tulella, sillä kiittämättömät lapset ovat raskain taakka, kuin maan päällä voi olla.
Ja satavuotinen Enok-munkki siunasi Mirtsaa ja Mirjamia, että he, niinkuin Jumalan neljäs käsky lupaa, kauan eläisivät maan päällä; ja siihen se tarina loppui, ja Allah elää vielä tänäkin päivänä.
JÄTTILÄISSATU.
Ol' ennen jättiläinen vanha, vankka,
Kymmentä syltä pitkä ukko-ranka.
Ja pohjoismetsiss' asui voimakas
Tuo jättiläisten aimo kuningas.
Häll' oli honka-, vuori-, louhimaita,
Ja karhut, hukat, kotkat voi hän kaita,
Työ paha hänestä, jos ihminen
Vain koski hänen metsääns kauniisen.
Hänellä akka, vanha niinkuin vuori.
Ja vaarain jättilaulut tais se muori,
Ja kun hän lauloi erämaalle, niin
"Kas, ukko jyriseepi!" sanottiin.
Iloksi ukollen ja akallenkin
Myös oli heiliä pikku poikanenkin,
Kaks syltä pitkä vain, ja maitoa
Se kerrallaan joi kaksi korvoa.