"No", sanoi mummo, "osaatko nyt sanoa, kumpiko tie oli parempi, sekö, joka vei ahneuteen, vai sekö, joka vei äitiä tottelemiseen?"
"Äitiä tottelemiseen", sanoi Putteli.
"Muista se!" sanoi mummo.
Ja Tytteli raivasi kiltisti pöydän ja teki tilan. Ja Putteli ja Tytteli paneutuivat maata luutamummon kanssa.
PEKAN SEIKKAILUT.
(Nälkävuonna, keväällä 1868.)
Ken on tuo poika murheeton,
Mi kulkee tuolla tiellä?
Se reipas Pekka itse on;
Kas, hän ei nolomiellä.
Hänestä kulkee huhuja
— Sen syy, jos puhun valhetta:
— Hoo, virkkoi Pekka.
Hän oli köyhä poika, jolla ei ollut isää eikä äitiä, ja häntä oli kasvatettu sukulaistensa luona niin kauan, kun heillä oli hänelle leipää antaa. Mutta tuli suuri katovuosi maahan, sukulaiset itse köyhtyivät ja sanoivat Pekalle:
Nyt loppui leipä viimeinen,
Eik' yhtään rahaa meillä.
Sun täytyy leipäs, poikanen,
Ansaita mieron teillä.
Saat selkääs, Pekka, pussin tään,
Ja sinäkin käy kerjäämään!
— Hoo, virkkoi Pekka.
Ja hän otti pussin, sulloi sen täyteen sammalia metsänrinteestä ja läksi ulos avaraan maailmaan. Eipä hän etäälle ehtinyt, ennenkuin hänelle tuli vastaan nälkäinen susi, näytti julmaa kitaansa ja sanoi: