Leikkipaikka on maantie, joka kulkee metsän Läpi. On kevättalvi, lumi sulaa ja linnut laulavat. Muuten voidaan asetella miten hyvänsä; lunta vain näkyy ja linnunlaulua kuuluu. Päivänpaiste on pieni valkopukuinen tyttö, päässä vaaleanpunainen huivi tai huntu. Hän istuu kalliolla ja syö pois lunta ympäriltään. Kädessä hänellä on värttinä, jolla hän kehrää punaista silkkiä. Hän näyttää hyvältä tytöltä ja hänellä on hyvin iloiset silmät.
Päivänpaiste (puhuu). Tässä minä olen taas maan päällä. Jopa siitä on pitkä aika, kun viimeksi näin vehreän kuusimetsän ja lehdettömät koivut. Ohi, miten ikävä minulla oli tuolla ylhäällä tyhjässä avaruudessa! Oli niin väsyttävä matkustaa tähdestä tähteen. Minun papallani, auringon kuninkaalla, on monta lasta, joita hän lähettelee lämmittämään kiertotähtiänsä ja kuitansa, ja minä olen hänen maatyttönsä. Tänä aamuna hän sanoi minulle: Lennä, Sees Päivänpaiste, ja toimita itsellesi jalansija maan päällä! Minä lensin ja lensin: Merkurius-tähdestä Venus-tähteen, Venuksesta kuuhun ja kuusta maan päälle. Kahdeksassa minuutissa se matka oli tehty. Mutta kun pääsin maan ilmapiiriin, oli siinä edessä raskaita pilviä kuin muuri. Kyllä minä tiedän, kuka ne kokoon puhalsi; kukas muu kuin Puhuri Myrsky. Oh, sen herran minä hyvin tunnen; eipä ole vallattomampaa poikaa maan ja taivaan välillä. Miten minä niitä pilviä taputtelin! Mutta hajosivatko ne? Jopahan nyt. Ei sinne päinkään; ne pakkautuivat yhä tiheämmäksi eteeni, kunnes viimein aloin katsella niitä. Sepä oli kummallista; jotakin lienee tapahtunut pilvissä. Mitä enemmän minä katsoin, sitä enemmän väistyivät pilvet syrjään, ja viimein pääsin maan päälle.
Mutta mitä nyt ryhdyn tekemään? Lumen syöminen tulee ajan pitkään ikäväksi: se on vain vesivelliä ilman rusinoita… Enköhän tuudittaisi pajupensasta eloon? Koetanpahan sitä.
(Ottaa oksan pajupensaasta, tuudittaa sitä polvillaan ja laulaa:)
Paju pieni, uinahda,
Viel' on talven tavat.
Ruusu, lilja, kanerva,
Koivu uinahtavat.
Paljo aikaa tarvitaan
Kukkaa saamaan pihlajaan.
Paju pieni, uinu,
Viel' on talven tavat.
(Puhuu.) Mutta älä ole tuosta pahoillasi, pikku pajulapsi. Kun minä sinua katselen, alkaa nesteet nousta hienoon kuoreesi, rupeaa tuntumaan lämpimältä viluisen sydämmesi ympärillä ja sinä tunnet olevan jotakin ilmassa, joka sanoo, että kevät jo tulee. Niin, niin on. (Laulaa.)
Syleiles ja silmäilee
Sua päivän terä.
Kukat kohta komeilee,
Ruohot, lehdet herää.
Päivän pyyntö pieni vaan
Pajun saa jo puhkeemaan.
Syleilee ja silmää
Sua päivän terä.
(Puhuu.) Niin, niin se oli. Mitä nyt, pajulapsi, luulenpa, että jo aukaset pienet untuvasi, pehmeät kuin kissanpoika. Häpeä vähän äläkä hätiköi; luuletko sopivan poikanulikkain pitää partaa? Muista Puhuri Myrskyä! Yht'äkkiä hän saattaa ajella pois sievät pikku untuvasi, ja niin olet taas parraton kuin kuus'viikkoinen lapsi. Mitä jo sanoin? Tuossa hän on; kuuluuhan hänen räikkänsä melu tuolta mäntyjen latvoista.
(Puhuri Myrsky tulla rymistää meluten ja räikkäänsä kaikin voimin päristellen.)
Myrsky. Hei, pois tieltä, risut ja männynkävyt! Joutua pitää, eteenpäin ja sukkelaan; en siedä kuhnailemista. Maailma on kilpikonnan vetelys; kyllä minä panen sen jalat liikkeelle. (Laulaa.)