Mutta samassa harveni hetkiseksi synkkä pilvi, ja tytöt näkivät aivan edessään mäellä vanhan tuvan puoli lahon seinän. "Tule, sisko!" sanoi Maria ja parissa minuutissa ehtivät molemmat katon suojaan.
Miksipä olikaan Antonia äsken niin halveksivasti puhunut vanhasta tuvasta? Huiskin haiskin siinä kyllä kaikki oli ja Albanoon verraten oli paljokin muistuttamisen aihetta; mutta rajuilmaa vastaan siinä oli hyvä suoja, ja jos vain ei tunkeutunut aivan lähelle nurkkia, joihin sade tippui rikkinäisestä katosta, oli siinä kyllin hyvä ja turvallinen istua.
"Tässähän meillä on hyvä kuin palatsissa", sanoi nauraen Maria, joka aina tyytyi vähään. "Katsos, tonttu on odottanut vieraita. Mitäpä muuta varten se olisi levitellyt tuoreita lehtiä lattialle ja pannut tuoreita, tuoksuvia heiniä vuoteihin? Nyt satakoon ja iskeköön tulta kuinka hyvänsä; tupa on kyllä kestänyt monta sadetta aikoinaan."
"Täällä on ollut tänään kalastajia ennen meitä", huomautti Antonia, "ja saattavatpa he nytkin palata minä hetkenä hyvänsä. Ovathan ne jättäneet rautapannun tuohon liedelle, ja tuollahan näkyy ahvenen paitakin."
"Ah, jospa olisi vähä tulta kuivata vaatteitamme!"
"Katsotaanpas! Kyllä tässä vielä hehkuu hiiliä tuhkassa."
"Puhu, Antonia, puuh! Vielä kerran, puuh! No, nyt se jo syttyi, ja lastut palavat aika hyvästi, Tässä on kuivia lepän risuja; niistähän saamme kunnon valkean: Vielä yksi risu… kas niin; johan sanoin, että me olemme tässä kuin palatsissa."
Puhellessaan ja sisartansa rohkaistessaan oli Maria todellakin saanut kirkkaasti palavan tulen tehdyksi. Vanhat risut räiskivät ja säkenöivät ja hetkisen kuluttua olivat molempien tyttöjen vaatteet melkein kuivat. He olisivat nyt mielellään lähteneet umpimähkään tavoittelemaan kotia kohti, mutta satoi vielä rankasti, niin että oli mahdoton semmoiseen säähän mennä korkeaan heinikkoon hapuilemaan.
Tyttöjen täytyi siis odottaa ja odottelijasta tuntuu aika pitkältä. He ryhtyivät tarkemmin tutkimaan tupaa; kukapa voi tietää, mitä siitä ehkä vielä löytyi?
Antonia löysi vanhasta savustuneesta ja tomuisesta seinästä monta sekä hellää että naurettavaa värsyä, jotka hän saneli hullunkurisen juhlallisesti. Yksi oli näin: