Minun muistellessani näitä sanoja kuului palatsin ulkopuolelta ilohuutojen hälinä. Voitolliset sotajoukot kulkivat pitkin katuja, voitonmerkkejä kantaen, ja meluava ihmisjoukko seurasi riemuiten ja pauhaten. "Mitä unelmia!" sanoin itsekseni. "Eikö tämä ole urhollinen Ranskanmaa ja ylpeä, iloinen Pariisi? Eivätkän toki Nahumin sanat tässä toteudu…"
Minä petyin: ne toteutuvat juuri tänä aikana ja kaiken kansan edessä, ell'ei kaikkivaltias Jumala peruuta uhkaustansa, niinkuin Joonaan päivinä. Mutta silloin pitäisi ylpeän Pariisin nöyrtyä Jumalan edessä niinkuin ennen Ninive. O, jospa se nöyrtyisi, jospa se olisi Joonaan eikä Nahumin Ninive! "Sillä", sanoo profeetta, "Herra on pitkämielinen ja suuri voimasta. Hänen tiensä on tuulessa ja pilvissä: maa vapisee, vuoret halkeavat ja kansat kauhistuvat Herran tuomioiden edessä." — O, Herra, armahda myöskin meidän aikamme Niniven monia pikku lapsia, ett'eivät he hukkuisi, vaan vaeltaisivat hyveissä ja hurskaudessa!
(Lokakuussa 1870.)
JOULUSATU.
Sä tunsit Jäykkäsen kenties?
Hän oli nuori herrasmies.
Hän uljas, rikas, ylhäinen,
Ja koti, vaimo herttainen
Ja kaksi lasta hänellä,
Ne Frits ja Alma nimeltä.
Eiks onnekas hän? Totta kai.
Ja jouluaattokin nyt sai.
Vaan jotain, jotain kuitenkin
Puutetta oli hälläkin:
Ei muistanut hän onnessaan
Turvaansa panna Jumalaan.
Ei hällä pöytävieraana
Jumalan sanaa, Kristusta
Ei taivaan enkeliäkään
Joul'yönä luona pöydän tään.
Frits, Alma myös ties sadun sen,
Mi sykkimään saa sydämmen
Niin rikkahan kuin köyhänkin:
Paikasta hyvän enkelin.
"Nyt, isä, eikö sopisi
Vieraaksi pyytää enkeli?"
Niin nauroi herra Jäykkänen:
"Kutsumme ensi jouluks sen."
Ja ilta oli iloinen,
Vaan entä herra Jäykkänen?
Ah, sydän vast' on ihmeinen!
Istuttiin pöydän äärehen:
Kaikk' kaunista; kuus' valon soi;
Vaan — puuro palaneena… voi!
Rypistyi otsa Jäykkäsen,
Tylysti pois hän työnsi sen.
Pyys' vaimo: "anna anteeks, oi!
Noin myöskin joskus käydä voi."
Ja lapset lausui: "isämme,
Miks suutut noin? oi, riemuitse!"
Vaan mitä virkkoi herra tää?
"Mua mielitäänkö myrkyttää?
On häpeä ja syntikin,
Jos moista ruokaa nauttisin!"
Kuink! kävi! Ensi jouluna,
Kun kuusi loisti kaikilla,
Niin yksin Jäykkänen nyt vaan
Pimeessä istui huoneessaan.
Hän rikas, terve, nuorikin,
Vaan yksinään hän kuitenkin:
Haudassa nukkui puoliso,
Lapsetkin siellä lepäs jo.