"Jos kanssa näiden seuraajain
Sun luokses nyt saan jäädä vain,
Olemme aina seuranas
Niin riemussa kuin murheessas,
Ja näkymättöminä me
Sivullas yhä seisomme,
Sua auttaen, ja viimeksi
Luo Luojan viemme sielusi."
Lopetti enkel' lausehen.
Pöydässä istui Jäykkänen
Murheisna ja myös riemuissaan;
Vaan tuossa tuumiellessaan
Ja muodonpiirteet rakkahat
Tunteissaan — kas, niin kasvoivat
Neljälle näille siivet jo:
Ne haihtuivat kuin kuutamo.
Siit' asti herra Jäykkänen
Hyv' oli, nöyrä, herttainen.
Köyhille soi hän hyvyyttään,
Ol' rikas vain ja mielissään,
Niin entistäänkin rikkaampi:
Häll' oli luona enkeli
Ja taivahassa tavara,
Jot' aina lisäs Jumala.
Tok', kun hän näki kauniita
Ja riemuisia lapsia
Ääressä joulukuusen, niin
Hän vaipui tuumiin murheisiin;
Sitt' antain heille namuja
Hän lausui: "tänä iltana
Ruoalle kanssain neljä saa,
Vaan kutka on ne — arvatkaa!"
HAUKAN VIHA KEVÄTYHDISTYSTÄ KOHTAAN.
(Toukokuussa 1870.)
Tuhmuutta moista en ymmärrä,
Min lapset saivat nyt päähänsä.
Mit' auttaa itkuhun vääntää suuta,
Jos jotkut pienoset linnut huutaa?
Lorua! Minne ne kelpajais,
Jos niitä ei edes syödä sais?
En viitsi oksalla istuvaisen
Säveltä kuulla ma kehnokaisen;
Sen pytlipyt ja sen titterloi,
Sairaaksi moisesta tulla voi.
Ma puolestan' olen syöjä lihan;
Kas varis on sävelniekka ihan.
Ja korpin ääni se miellyttää
Ja täynn' on tietoja pöllön pää.
Eläint' ei sallita piinattavan!
Ei häkkiin varpusta suljettavan!
Vaan tuo on sortoa luonnon tavan.
Mä moinen raukka en olekkaan;
Uljaasti halkasen ilmaa vaan,
Kuin nuoli itseni maahan viskaan,
Otusta iskien suoraan niskaan.
Sen kuikutuksista huolin viis;
Nokallain sen veren ahmaan siis.
Mi muu ois tehtävä täällä kellä.
Kuin huvikseen yhä hävitellä?
Kas oivaa on se ja miehevää,
Miestyöksi mielin sen nimittää.
Käy niinkin, kotka kun syöksyy siivin,
Mä pensaasen kuni raukka hiivin,
Niin pyssymiestäki lymyilen,
Vain heikot rosvoan hymyillen;
Kas, parhain taito on, muista sitä,
Ett' oma nahkansa säästää pitää.
On itseään kukin lähinnä,
Se oikein, ett' anon turvaa mä,
Vaan kunhan turvassa itse olen
Niin muita julmasti haaskaan, polen.
No, mitäs nyt sanot, vetelys?
Eiks lellityst' ole lempeys?
Jos viisahasti ei haasta haukka,
Niin tuskin mieltä on sulla, raukka.
Mä toivon joukossa poikien
On monta, jotk' yhä muistaa sen
Ja viskaa vanhaan tapahansa
Vain maahan murskaksi heikompansa.
Sen vasta mainitsen mieheksi,
Ken julma on sekä pelkuri,
Ja siitä myös tytöt parhain pitää,
Ken parhain kerskuvi, muista sitä.
Siis tapaa maailman noudata!
Kyll' elää lintusen laulutta.
Vaan kevätyhdistys yksistänsä
Tyhmyyttä on ihan tykkänänsä.
Yh kurjaa leikkiä kuitenki!
Saaliille käyn minä; hyvästi!
ELI REM.
Kaukana, tuolla suuressa Amerikassa on monta rautatietä, joilla vaunujen pyörät nopeasti kiitävät eteenpäin rautaisia kiskoja myöten, eikä siellä ole hevosia valjastettu vaunujen eteen, vaan ne kuljetetaan vesihöyryn avulla. Ja höyry kohoaa kiehuvasta kattilasta ensimäisessä vaunussa ja käyttää höyrykonetta, ja höyrykone panee pyörät liikkeelle, ja niin kulkee ensimäinen vaunu eteenpäin, vetäen kaikki muut perässään. Usein on koko pitkä jono vaunuja kiinnitetty toisiinsa, ja koska tämä kulkee kolme kertaa nopeammasti kuin virkku hevonen juoksee, niin ihmiset matkustavat mielellään rautatiellä höyryvaunussa. Sentähden ovat useimmiten kaikki vaunut täynnä, toiset ihmisiä, toiset härkiä ja lampaita ja toiset kaikenlaisia tavaroita, joita kuljetetaan paikasta toiseen.