— Mahtoi olla maanjäristys, — arveli Matti. Hän oli kuullut tähän aikaan niin usein puhuttavan maanjäristyksistä.
— Tahi ilmanjäristys — nauroi muori. — Kuules, ukkoseni, muistelenpa että olet keinunut merillä aikoinasi?
— Älähän! — murisi Matti. Noin tyhmään kysymykseen ei hän halunnut vastata.
— No, koska olet purjehtinut kerran, niin tiedät myöskin, että korkeamastoinen laiva tarvitsee suuren varalastin ettei kaatuisi.
— Senhän tietää kajuutan vahtikin, — arveli Matti.
— Niin, sen kyllä uskon. Siis jos taklaus on liian korkea ja varalasti liian pieni, kaatuu laiva. Jos joku ihminen on täällä maailmassa korkea kuin joulukuusi, se on, jos hän on rikkaampi, arvokkaampi, mahtavampi, kauniimpi, oppineempi, viisaampi kuin kaikki muut ihmiset, ja jos ei hänellä ole jumalanpelvon ja siveellisen vakavuuden varalastia, niin täytyy hänenkin kaatua. Eikös niin?
— Senhän lapsikin ymmärtää.
— Ei, sitä eivät kaikki ymmärrä. Ja jos joku itsepäinen ukko, esimerkiksi sellainen kuin sinä, sattuu pitämään itseään viisaampana kuin eukkoansa, ja jos ei ukolla satu olemaan tarpeeksi käytännöllisen älyn varalastia, tehdäkseen vakavan jalan korkean joulukuusen alle, miten hänen kuusensa silloin käy?
— Se kaatuu ensi tuulessa — sanoi Matti ukko ja nauroi sydämensä pohjasta.
— No, tule siis, nostakaamme masto taas pystyyn! Mutta meidän täytyy taittaa latva siltä, koska et enää ehdi tehdä uutta jalkaa. Katso, niin tekee Luoja meidänkin kanssamme, meidän, jotka olemme heikkoja purjehtijoita elämän merellä. Kun me kiipeemme liian ylös, minne jalkamme eivät kanna, niin taittaa hän latvamme. Silloin me nurisemme ja moitimme, että Jumala tekee joulukuusellemme pahaa, mutta katsos, näin tekee hän vaan senvuoksi ettemme kaatuisi.