Ei ystävämme
Sua tarvis aina!
On mättähämme
Nyt kukkaismaina!
Me kuljemme kukkias tallaten vaan
Läpi laaksot, vuoret ja koko maan.
Ah niin, tallaa vaan minun kukkais-raukkojani! Tulee päivä, jolloin kaikki lakastuu. Silloin poimit mielelläsi viheriän heinänkorren kellastuneitten lehtien seasta jäiseltä maalta. Silloin tahdot maksaa enempi sinikellosta, kuin nyt ihanimmasta ruususta. Mutta silloin ei minulla mitään ole! Puutarhuri, niin, mitäs ei hänellä olisi, joka luulee voivansa tehdä talven kevääksi? Usko häntä ja hänen paperireunaisia rautalankakimppujansa! Se on ainoastaan vapaan, terveen luonnon haamu, — sairaita, puolikuolleita, tukehtuneen ilman ja kummittelevan auringon lapsia. Osta mieluummin kedonkukkanen, kun se vielä tuoksuu, eli odota, odota, odota…
Taas kukkaisia
On toukokuussa,
Vaan talven lumet
On ensin puussa.
Jo kesä pian taas rientää mailta
Kuin tuoksu kukilta armahailta.
KADUNLAKAISIJA.
Onpas tämä häpeää,
Tomu päälle lentää!
Eikös muori mua nää
Sametissa sentään?
Parempien ihmisten
Lakaisette silmillen?
Pois jo pankaa luuta
En mä sano muuta!
Rakas rouva kulkekaa,
Tulee tuhat toista.
Parempia? — Kulkevaa
Onhan kaikenmoista
Jos mä käynen vuottamaan
Siistiks' en saa milloinkaan
Tietä polisille,
Enkä paremmille.
Mihin katu kelvannee
Jos ei saane la'asta?
Lätäköt vaan lätisee,
Rikat, roskat, saasta.
Mietin juuri mimmoiset
Kengät, silkkihamehet
Teidän ovat nähdä,
Jollei tätä tehdä.
Niin on, rouva, katsokaa,
Meidän muurahaisten!
Meidän täytyy ahertaa
Onnen tähden toisten.
Kadut, torit lakaistaan,
Teille siistiks' siivotaan,
Käydäksenne siellä
Mukavalla tiellä.
Vaunuissanne ajakaa!
Ken on vaunut tehnyt?
Nikkaria taitavaa
Lienettekö nähnyt?
Aina meitä tarvitaan! —
Työnsä kukin tehköön vaan,
Herra palkan tuopi,
Arvon myöskin suopi.
Siisti, siisti luutani
Puhtahaksi maata!
Synti, lika tieltäsi
Poi'es kaikki saata!
Siisti, siisti minutkin…
Tuossa näen ajurin —
Sill' ei ole mieltä
Mennä poi'es tieltä.