Ymmärrätkös nyt, että tällä tavoin maasi kasvaa? Sinä voit sitä kasvattaa, kuinka pieni ja voimaton lienetkin, sillä se kasvaa sinun rakkautesi avulla. Jos laskemme yhteen kaiken sen mitä heikot kädet saavat toimeen, jos heillä on hyvä tahto, niin tulee siitä suuri lisä. Juuri sinun kauttasi tulee tämän maan kasvaa kaikessa mikä hyvää on. Sinun kauttasi tulee sen muodostua paratiisiksi, Jumalalle kunniaksi ja ihmisille menestykseksi.
Oi, kuinka monta ihmistä löytyy, jotka eivät tätä ajattele vaan raastavat maan saadaksensa siitä hyötyä vähäksi aikaa ja jättävät sitte jälkeensä erämaan. On niin monta laiskaa ja tietämätöntä, jotka ajattelevat: mitä minua liikuttaa millaista sitten on, kunhan vaan on hyvä minun aikanani! Jumala näkee nämä Suomen uskottomat lapset ja on sanova niille kerran aivan kuin Ödgrimille: minä olen antanut sinulle ihanan, kasvavan maan; miten olet lahjani hoitanut?
Rakkaat lapset, täyttäkäämme ennemmin Jumalan tahto maan päällä! "Ottakaamme vaari propheetallisesta sanasta, kunnes kointähti koittaa meidän sydämissämme." (2 Piet. 1:19.) Ja propheetta sanoo meille: Kasva, maani, kasva Jumalan voimassa, kasva kaikkien lastesi yksimielisessä rakkaudessa!
TAHVO TAPPURAINEN.
Ol' kerran poika siivo, pienokainen,
Nimensä oli Tahvo Tappurainen;
Hän oli laiska, laiska laadultaan,
Soi kärpästenkin syödä ruumistaan,
Ei kättään vaivannut niit' poistaaksensa
Vaan lepäeli hiljaa, huviksensa.
Kun heitäksen hän joskus sammaleen
Ja jano häntä vaivaa kuollakseen,
Ei viitsi mennä poika lähteen luo
Vaikk' kolmen kyynärän on päässä tuo.
Kotona aina makaa sängyssään
Ja kattoon tuijottavi yhtenään,
Vois luulla ett' on sairas poika raukka,
Vaan terve on hän, reipas niinkuin haukka.
Tuo makaaminen häntä huvittaa,
Kun lasten lailla elää, syödä saa.
Nyt sanoi isä: — Tokkos häpeät,
Kun isän, äidin työhön lähetät
Ja tuossa makaat! Ylös heti miire!
Nyt perunoita kaivamaan on kiire.
— Ei, — sanoi äiti, — anna pojan maata,
Hän työhön varmaankaan ei käydä saata,
Kun hammastauti häll' ol' keväällä,
Nyt voi hän ehkä pahoin kylmetä!
Oi, miksi poikaistamme häiritsemme,
Hän levätköhön hetken, lapsosemme.
Piippunsa isä uunin luona siisti
Ja sanoi: — Siitä tulee laiska tiisti,
Kun ei tee työtä, eikä luekaan,
Ei aapiseenkaan katso milloinkaan.
Jo katkismusta taitaa Matin Kalle,
Nyt Tahvo-poika pannaan ahtahalle.
Siis lukkaria heti hakemaan,
Ja kun hän tuli, silloin lukemaan.
Vaan Tahvo kellui yhä seljällänsä
Ja kattoon tuijotteli sängyssänsä.
Siell' oli suuri joukko kärpäsiä
Ja itikoita pitkäsäärisiä.
Hänestä A ol' pitkäsäärinen
Ja B ol' leveä kuin kärpänen,
vaikeata oli päähän saada,
Helpompi oli haukotella, maata.
Kun ilta tuli, ties hän tarkalleen
Miss' Aan ei ollut paikka, oli Been.
— Nyt oppinut sä olet, poikaseni,
Kun kirjoittamaan vielä ilokseni
Sä harjoittelet tuota touhinaa,
Niin prohvessori Tahvostani saa!
Mut' saunaan sinut tahdon heti viedä,
Sun vaikka kannan, jollet käydä siedä,
Oot likainen kuin porsas pienokainen,
Sua vuosikauteen ei oo pesty vainen.