— Eipä juuri mikään, — vastasi Evert itkemäisillään. — Minä sain vaan muistutuksen päiväkirjaan siitä, että olen tullut kaksi kertaa kouluun neljänneksen yli kahdeksan.
— Ja minä, — vastasi Reinhold, — sain jälkeenistuntoa kaksi tuntia tänään lauantaina siitä, että satuin vähän polkemaan jalkojani laattiaan, kun maisteri meni luokasta. Muka!
— Poika parat! — sanoi isoisä. — Hirveästipä siellä koulussa nyt liehutaankin. Sehän on kärsimätöntä julmuutta!
Pojat katselivat vähä epäillen häntä. Hänellä ei ollut juuri tapana surkutella heitä pienien vastoinkäymisten tähden.
— Onko teillä läksyjä luettavana? — kysyi isoisä.
— Ei meillä nyt ole, — sanoivat pojat. — Nyt on lauantai.
— No, istukaapas tänne, niin kerron teille tässä illallista odottaessa, millaista koulussa oli minun aikoinani noin vähä yli viisikymmentä vuotta takaperin.
Pojat istuutuivat.
— Koululla tarkoitettiin siihen aikaan vaan poikien koulua. Tytöt saivat lukea katkismusta vanhojen tätien luona, ommella merkitsemisliinoja ja kirjoittaa kaavakirjasta, mutta kaikki julkiset koulut olivat poikia varten. Mitäs tytöt enempi tarvitsivatkaan? No, niin! Ajatelkaa nyt että tulemme kouluun maanantai aamuna kello kuusi.
— Kello kuusi!