ISOÄITI. Kysele kuvastinkuvaa! Kas, sinä sait silkkinauhan käteesi! Ajan punainen kummitus on ainoa, joka on jälellä tulevaisuuden aaveesta.
LOTTA. Minäkö olisin tuollaisen krokotiilin isoäiti! Ei, mummo, minä en mene koskaan naimisiin!
ISOÄITI. Ei koskaan ... viidentoista vanhana.
LOTTA (tarkastaa silkkinauhaa). Mitä tämä merkitsee? Kaikki muu on harhanäköä, mutta tämä nauha on todellinen punainen silkkinauha, jonka olen nähnyt jossain tätä ennen. Olisivatko Constance ja Louise pukeutuneet kujeillakseen kanssani? Mutta serkkuni eivät ole ilmaa, niistä voi pitää kiinni. Poltanko tämän silkkinauhan? En polta! (Sitoo nauhan vyötäisilleen). Onhan uusin kuosi pukea itsensä sillä tavoin kuin viisikymmentä vuotta tämän jälkeen pukeudutaan. Mutta anna minulle kuvastin, isoäiti, nyt tahdon ottaa korkeimman arvosanan historiassa. Mitä minä välitän tulevista vuosisadoista? Pitäkööt huolen itsestään! Minä tahdon nähdä Semiramin riippuvat puutarhat, Cæsarin tulon Roomaan ja Columbuksen, kun hän löysi Amerikan. Minä annan sinun äidinäitisi tulla esiin ja niiata sinulle. Minä annan isän-isäni isän juosta »niijamaijaa» ja vetää perässään koko lauman esi-isiänsä aina Aatamiin asti. Anna minulle kuvastin, isoäiti, minä tahdon nähdä Eevan paradiisissa!
ISOÄITI. Hiljaa, hiljaa, pidä varovasti kuvastinta! Velhon kapineihin ei ole luottamista! Paradiisissa oli käärme.
LOTTA (ottaa peilin ja vilkuttaa riemuiten sitä). Minä tahdon poimia kirsikan elämän puusta ja omenan tiedon puusta. Minä tulen jakamaan sen sinun ja äidin ja isän ja kaikkien ihmisten kanssa. Isoäiti Eva, astu esiin ja salli minun nähdä paradiisi!
KUVA N:O 3. (Pitkä, valkoinen kummitus, jonka ympärille on kääriytynyt suuri käärme, astuu esiin varjostimesta).
ISOÄITI. Varo itseäsi lapsi!
LOTTA. Hui ... käärme! Se matelee tänne päin! Isoäiti, puolusta minua!
(Hän pakenee, kompastuu ja putoaa. Kuva katoaa).