KÄKI. Prinssi Florio, metsän nuori kuningas, tervehtii uskollisia puitansa, ruohojansa, kukkiansa ja lintujansa. Hän palajaa Alpeilta pohjoiseen valtakuntaansa ja kysyy, onko hän tervetullut?
KAIKUÄÄNET (ympäriinsä). Tervetullut!
KÄKI. Pois kaikki talviset pilvet, jäät, lumet, pimeys ja usvat! Sininen taivas, viheriä maa, vapaa meri! Kaikki purot lirisemään! Kaikki metsät viheriöimään! Kaikki kedot kukkimaan! Kaikki lapset piiriin tanssimaan!
KAIKU. Ja tuollaista sinä kehtaat uskotella meille, juuri kun kaikki (yskii ja niistää nenäänsä) olemme menehtyä yskään ja nuhaan. Missä hänen prinssinsä sitte on? Enpäs minä häntä näe! Ääneni on sorruksissa; kadotan kokonaan kauniin ääneni, enkä voi enää virkaani hoitaa.
(Käki kukkuu kolme kertaa vähäisten väliaikojen jälkeen. Ensimäisen kukunnan aikana nousee lumiukko ylös. Toisen kukunnan aikana pudottaa hän päältänsä pois valkoisen lakanan, parran ja naamion. Kolmannen aikana seisoo hän näyttämön keskellä; hän on nuori, kukkaisiin puettu prinssi).
FLORIO. Tässä olen, metsä! Tässä olen, taivas! Tässä olen, meri! Kaikki suuri tulee hiljaisuudessa. Aamu kirkastuu yöstä. Kevään vihanta kohoaa talven lumesta. Kaikki, mikä kärsii, hengittäköön terveyttä. Kaikki, mikä on kuollut, herätköön uuteen eloon!
(Näitä sanoja lausuttaessa nousevat Maija, molemmat sinivuokot, perhonen ja korennoinen ylös).
PERHONEN. Kummallista! Uneksuin, että olin paleltunut kuoliaaksi.
FLORIO. Ei, saat elää onnellisena lyhyen perhoiselämäsi. Saat kokonaisen viikon vielä lentää kukasta kukkaan ja kiittää Jumalaa.
KOBENNOINEN. Uneksuin sinisestä järvestä, jota en koskaan saisi nähdä.