FLORIO. Sinä saat liidellä kimeltävässä auringon valossa sinisten aaltojen yli, ja kun kuolet, tulee Unda Marina pitämään sinua, niinkuin timanttikoristetta, liehuvissa suortuvissaan.
MAIJA. Florio, Florio, missä olet viipynyt niin’ kauan? Me odotimme sinua, kuten prinssiä, loistavassa juhlakulussa, ja sinä tulit köyhänä lumiukkona, unohdettuna ja tuntematoinna!
FLORIO. Ken olet sinä, vanha, paleltunut mummo, jota en ole koskaan ennen nähnyt?
MAIJA. Hän kysyy, ken minä olen! Ja kuitenkin se olen minä, joka olen tuhannen vuotta hänen kanssaan rakentanut laivoja puroihin, maalannut perhoisten siivet ja kerinyt kultalankaa aamuruskon hunnussa! Kas, miten ne ovat käärineet minut talven turkkeihin!
FLORIO. Oletko se sinä, Maija! Oi, miten nuo julmat, ymmärtäväiset ihmiset ovat rumasti pukeneet kevään iloisimman tyttösen! Tule, saa’os jälleen vapautesi! Sinä, puuhkio (heittää pois puuhkion), saat olla oravanpoikasien leikkitupana. Sinä, talvihilkka (hän heittää pois hilkan), olet sopiva variksen pesäksi. Sinä, saali (heittää pois saalin), saat liehua tuulessa metsän korkeimman kuusen latvassa. Sinut, turkki (heittää pois turkin), lahjoitan minä joulutontulle ensi jouluna. Oikeaan kenkään (heittää pois päällyskengät), saapi västäräkki ja vasempaan kenkään saapi harakka munia munansa tänä kesänä.
MAIJA (seisoen kukkaisilla koristetussa kevätpuvussa). Minulla on sinulle pyyntö, Florio. Kaikilla koululapsilla on tänään vapaapäivä, ja kaikki ovat olleet aivan onnettomia, kun on ollut näin kylmä ja – lunta. Pyydä, että taivas selkenisi! Anna meille kaunis Vapunpäivä!
FLORIO. Eikös käki ole jo sitä teille luvannut? Katso ylös! Mitä näet?
MAIJA. Aurinko! Aurinko!
KAIKU. Aurinko! Aurinko! (Panee sormen suulleen). Oi, suokaa anteeksi, prinssini, ääneni on ollut sorruksissa kaksikymmentä minuuttia, enkä ole senvuoksi voinut hoitaa virkaani, mutta nyt en voi enää vaieta.
FLORIO. Puhu, kaiku, ja anna iloisten äänten metsässä kajahtaa! (Koululapsia tulee näyttämölle, molemmilta sivuilta). Missä on kapellimestarini?