Sillä on pyrstössä niin iso voima, että se usein lähättäyy kolme kyynärää ylös vedestä. Koskeen rakennetaan sille pato lujista vaajoista. Uidessaan koskea ylöspäin pyrkii lohi siitä pienestä reijästä sisälle. Mutta kun ei pääse etemmä padossa, kääntyy se takaisin eikä osaakkaan enää tulla ulos reijästä. Niin saadaan usein Oulussa sadottain lohia päivässä. Lohia pyydetään verkoilla eli koukuilla. Ja vaikka se on niin väkevä, kuolee se kuitenkin kuonoon vähä lyötyä.
Muista kaloista.
Kala on tottunut meren pohjassa oleviin ruohoihin; sentähden ei se välttele kalamiehen verkkoa. Välistä tarttuu se siihen päästä, välistä evistä. Näin pyydetään silakoita rannoillamme alavilla verkoilla, joita kutsutaan potkuiksi ja lasketaan mereen mataloille yöksi. Niin pyydetään silliäkin. Paljo saadaan kaloja nuotalla, joka potketaan kierrokseen apajalle ja vedetään joka kerta maalle pitkillä köysillä. Kuninkaat ja rikkaat miehet elättävät kaloja lammikoissa. Siitä tiedetään haukien ja toutainten elävän kahden ja kolmen sadan vuoden vanhoiksi. Muutamilla naaraskaloilla on yhdeksään miljonaan mädin siemeniä sisässä. Se on niin paljo, että jos niitä luettaisiin yötä ja päivää, saisi niitä lukea monta viikkoa. Jos jokaisesta mätisiemenestä tulisi kala, olisivat kyllä kaikki vedet aivan täynnä kaloja. Mutta kaikkein suurimman osan kaloista syövät muut kalat eli ihmiset. Samoin käypi lukemattomille kalanpojille pieninä ollessa. Nyt ovat viisaat ihmiset oppineet kalan mädistä hautomaan poikia vedessä olevissa loodissa. Isommiksi tultua päästetään sikiöt mereen pyydettäviksi, kun ovat tulleet täysikasvuisiksi.
Kultakala lasipurkissa.
Oi kaukainen vieras, miksikä sa
Kiinn' annoit itsesi saavuttaa?
Ja tähän purkkihin loistavaan
Miks vaihdoit avaran meres pois,
Mi ollut sulle tuttuna ois?
Nyt myrskyn et pauhua kuulekaan;
Täss' aalto ei koskaan vaahtona käy,
Hai-kaloja tässä ei myöskään näy,
Ei täss' ole pelkoa ensinkään.
Et koskahan kärsi sä nälkääkään.
Sill' leipää sulle mä murennan
Ja kiinn' otan kärpäsen lihavan;
Sä silloin uit veden pinnallen
Ja hypäten kiinn' otat kärpäsen.
Sun kullainen ruumiis lasini alta
Niin usein näyttävi suuremmalta.
Sä siinä voinet, kuin kuningas.
Muistatko vielä sun kotias?
Mut vankina olet sä kuitenkin,
Ja vaikkapa kaikkia saisitkin,
Sä turvasi, rauhasi, ravintois
Vaihtaisit riemuten kotohois.
Sä myrskyhyn menisit mieluisammin
Ja hai-kalan saaliiks kernahammin,
Kuin vankina olla täss' ainiaan
Ja vapauttasi kaihota vaan.
Kuudes Luku.
Niwel-eläwistä ja nilvi-eläwistä.
Antti ja Liisa näkiwät metsän läpi mennessään sääskien lentää kihisewän auringon paisteessa. Kah, sanoi Liisa, wielä ei ole kukaan sanonut meille mitään sääskistä. Antti sanoi: sanon sinulle niistä mitä luulen. Olemme nyt tulleet tuntemaan ne neljä ensimäistä luokkaa siinä suuressa eläinwaltakunnassa.