Lilja laaksossa.
Sä laakson lilja, oletkos
Vaan maasta noussut elohos?
Et; kuihtuisitpa kuoloon poisi,
Jos ei myös taivas pilvistään
Sun juurtas kastais vedellään
Ja sulle päivän paisteen soisi,
Jok' umpinaisen silmukan
Aukaisee täyteen kukkahan.
Niin, sielu, elos oikea
On armolahja taivaasta.
Liisan kukka.
Kuin kovin janottaapi
Mun pientä neitoain!
Se yhä juoda saapi
Enemmän vaatii vain.
Se seisoo kruukussansa
Jalkoineen sorjasti,
Hienoilla juurillansa
Ruokaansa imevi.
Hän ilmaa hengitseepi
Kauneilla lehdillään,
Kun päivä ruskoileepi,
Niin riemuitsevi hän.
Hän tahtoo kernahasti
Nojata ruudullen,
Mist' tuikkii kirkkahasti
Aurinko kultainen.
Mä häntä neuvon silloin,
Kuin äiti ainiaan:
Kasvappa aamuin, illoin,
Ja seiso hiljaa vaan.
Jos mielit uudestansa
Pääs kääntää ruutuhun,
Mä tulen kepin kanssa,
Ja siihen kytken sun.
Hän kasvaa suuremmaksi
Ja kauniit lehdet saa
Ja tulee loistavaksi,
Se mua riemuittaa.
Jo silmikon se saapi
Niin pienen, pienoisen;
Se kukaks puhkeaapi,
Kun vartun hiukkaisen.
Näin kukkani kun loistaa
Kuin korein morsian,
Kiitellen tahdon muistaa
Mä Herraa taivahan.
Myös lasta vertaan kukkaan
Viattomuudessaan.
Suo, Herra, ettei hukkaan
Aikansa menis vaan.
Kahdeksas Luku.
Kiwikunnasta.