Dion otti kuwan syliinsä. Yksinäni olen täällä. Tarwitsen ystäwätä. Ole ystäwänäni. Kuwa kääntyi pois. Kuwa naurahti. Hänen naurunsa oli niin kummallista. Dion peljästyi hywin. Wieläkin puuttuu jotakin. Mieli on poissa. Tässä puuttuu mieli-kuwituksen woima. Mielikuwituksetta ei ole ihmisellä iloa maan päällä. Mielikuwituksetta ei hän ymmärrä wertaistensa mielikarwautta. Hywä Jumala suo kuwalle mielikuwituksen lahja.
Enkeli koski kuwaan. Kuwan sydän tykytti ihmisen tunteilla.
Mielikuwituksella ymmärti hän toisen ystäwyyden. Dion otti kuwan
syliinsä. Kuwa itki ilosta. Dion oli onnellinen. Nyt ei puutu mitään.
Nyt on ihminen walmis.
Mutta enkeli naurahti suloisesti. Dion raukka. Sinä tahdot tehdä Jumalan töitä. Sinä tahdot luoda ihmistä. Sinä sanot näin. Nyt ei puutu enää mitään. Mutta parhainta puuttuu wielä. Ihmisen ylewintä lahjaa puuttuu wielä. Järkeä puuttuu wielä. Omaatuntoa puuttuu. Paljo olet kyllä tehnyt. Jumalan kuwaa et ole woinut tehdä. Kuolematonta henkeä puuttuu wielä. Kuwa ei woi tuntea Jumalata. Kuwa ei woi rukoilla Jumalata. Siksi ei sillä ole osaa ijankaikkisessa elämässä. Siksi ei ole kaikesta muusta mihinkään. Siksi on kuwasi sawinen tönkki.
Enkeli koski kuwaan. Kohta musertui kuwa tomuksi. Dion peljästyi kowin.
Mitä on minulla tehtäwä? Olen ylpeydelläni wihoittanut eläwän Jumalan.
Enkeli näki Dionin katumisen. Nöyryytä itsesi Jumalan edessä. Anna hänelle ainoalle kunnia. Ota sauwasi. Seuraa minua. Minä johdatan sinun ihmisiin. Yksinään ei woi kukaan tulla toimeen maan päällä. Käy Jumalan teitä. Te'e Jumalan tahtoa. Niin on Jumala luopa sinuun uuden ihmisen.
Dion lankesi polwilleen. Hywä Jumala suo anteeksi ylpeyteni. Ihminen on sinun pyhä tekos. Ainoastaan sinä woit luoda hänen. Ainoastaan sinä woit tehdä hänen täydelliseksi. Mutta minä olen tomu. Minä en woi mitään itsestäni. Sinun on walta. Sinun on woima. Sinun on kunnia ijankaikkisesta ijankaikkiseen.
Nyt loppui puhe Dionista. Nyt tulee toinen kertomus. Mistä siinä puhutaan? Siinä puhutaan ihmisen opista.
Kasper ei saanut oppia mitään.
Olipa kerran kuningas. Hän meni muutamana päiwänä metsään. Siellä oli muurahaispesä. Monta muurahaista weti korsia pesään. Niistä oliwat useat hywin pieniä. Ne oliwat wasta päässeet kuorestaan. Kohta alkoiwat ne tehdä työtä. Kohta taisiwat ne kummia asioita. Ne keräsiwät itselleen ruokaa. Ne rakensiwat itselleen kammioita. Ne tekiwät kummallisia kulkureikiä muurahaispesään. Ne menetteliwät juuri kuin täydellisiksi oppineet.
Tämäpä näytti kuninkaasta kummalta. Hän ajatteli itsekseen näin. Muurahainen on ainoastaan eläwä. Se rakentaa niin kummallisia kammioita. Mutta kukaan ei ole opettanut häntä rakentamaan. Ihminenhän on paljoa täydellisempi. Miksi ei ihminen woi oppia itsestänsä?