Kuninkaalla oli puutarha. Sen ympärillä oli korkea muuri. Siinä oli puita kauniine hedelmineen. Siinä oli kirkkaita wesihetteitä. Kuninkaalla oli myös paimen. Hänen kutsui kuningas tykönsä. Kartanossani on poika. Kasper on hänen nimensä. Hän on hywin pieni. Hän ei taida wielä puhua. Wie Kasper puutarhaan. Sulje se sinne. Anna hänelle ruokaa. Anna hänelle juomaa. Mutta tätä tulee sinun tehdä yöllä. Kasper ei saa sinua nähdä. Ei koskaan saa hän nähdä ihmistä. Ei koskaan saa hän oppia mitään muilta ihmisiltä. Hänen pitää opettaa itsensä.
Paimen teki mitä kuningas käski. Neljä wuotta kului. Sitten tuli kuningas puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän ei ole oppinut mitään. Tämä näytti kuninkaasta hywin kummalta.
Taas kului neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän on oppinut kaksi sanaa. Muutamana päiwänä juoksi lampaita puutarhan muurin takana. Niiden jälessä juoksi koira. Kasper matki lammasten määkymistä. Kasper matki koiran haukkumista. Siitä asti taitaa hän puhua kaksi sanaa. Yksi on mää. Toinen on hau. Tätä kummeksi kuningas hywin.
Wielä kului neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän lirittää kuin lintu. Hän kirnuttaa kuin sammakko. Hän kiipeää kuin orawa. Hän laukkaa kuin jänis. Enempätä ei ole hän oppinut. Kuningasta kummastutti.
Wiimein kului wielä neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut. Hän on kaswanut isoksi. Hän on seitsemäntoista (17) wuotias. Hän on wäkewä kuin karhu. Hän on wiekas kuin kettu. Hän on sukkela kuin kissa. Hän on ahnas kuin koira. Hän on siiwotoin kuin eläin. Hän syöpi weristä lihaa. Hän kulkee waatteitta. Hän ei tunne tulen pitoa. Hän ei tunne metallien hyötyä. Hän ei tunne ihmisten tapoja. Hän on eläin.
Kuningas tahtoi nähdä oppimatonta ihmistä. Kuningas meni puutarhaan. Kasper peljästyi. Kuningas puhui laupiaita sanoja. Kasper piilottui puiden taakse. Kuningas meni likemmä. Kasper pakeni. Hän kiipesi muurin ylitse. Hän juoksi metsään. Kuningas haetti häntä. Palwelijat etsiwät läpi koko metsän. Wiimein löysiwät he Kasperin puusta. Hän torjui wastaan. Hän puri kuin susi. Hän kynsi kuin kissa. Hän karjui kuin leijona. Wiimein saatiin hän sidotuksi. Palwelijat weiwät hänen kuninkaan tykö. Taas puhui kuningas laupiaita sanoja. Hän tarjosi Kasperille waatteita. Hän tarjosi hänelle ruokaa. Kasper ei ymmärtänyt mitään. Hän konttasi kuninkaan sängyn alle. Hän puri kuninkaan kättä. Kasper oli peto.
Sitte armahti se hywä kuningas. Hän sanoi näin. Nyt näen Jumalan tarkoituksen. Eläintä ei tarwitse opettaa. Se tekee itsestään mitä sillä on tehtäwänä. Se on alusta miksi Jumala sen aikoi. Sellaisena pysyy se koko elinaikansa. Eläin ei woi tulla täydellisemmäksi. Ihmisen pitää tulla alinomaa paremmaksi. Siksi pitää hänen alinomaa oppia. Opettamatta on hän eläin.
Kuningas antoi Kasperin asua ihmisten seassa. Kasper oli kuin pieni lapsi. Hän opetteli puhumaan. Hän opetteli ihmisten tapoja. Hän opetteli hyödyllisiä oppeja. Näin tuli hän ihmiseksi. Näin tuli hänestä hywä mies.
Pieni lapsi on kuin siemen. Jumala kylwää sen. Ihminen kastelee sitä. Hoidotta laskastuu se. Siksi tulee pientä lasta opettaa. Tulee siis ajatella näin. Se on Jumalan siemen. Minä kastelen sitä siementä. Näin tulee siitä Jumalan kukka. Näin tulee siitä hywä ihminen.
Sillä ihminen on Jumalan lapsi. Elämä maan päällä on hänen koulunsa.
Omatunto on hänellä witsana. Ijankaikkinen elämä on hänellä päämääränä.
Wiisaus on hänen kaunistuksensa. Jumalan pelko on wiisauden alku.