Mut myrsky kun uupuvi siivekäs
Ja pauhu viihtynyt on,
Ma olen kuin nukkunut jättiiäs,
Mi väsyi taistelohon.
Nyt painuu purjehet höllälleen.
Ei enää aaltoa näy,
Vain hopiamaininki hiljalleen
Viel' ulapan poikki käy.
Järvi.
Luoksen, ystäväinen,
Tule, armainen,
Olen päilyväinen,
Taivaan sininen.
Eipä myrskysää
Pauhaa pinnallani;
Tuuli lainettani
Hiljaa väristää.
Koivut kuvauupi
Pintaan tyynehen,
Lepät ihastuupi
Minuun katsellen.
Rannalleni tee
Tänne pieni suojas,
Kiitä että Luojas
Maatas varjelee.
Yhdestoista Luku.
Ilmasta.
Kerran oli Antti juossut itsensä väsyksiin paperileijaa vetäen vastatuuleen. Tultuaan suuren tuulimyllyn luo kylän tykönä pysähtyi hän katsomaan myllyn siipiä, jotka pyöriä hurisivat hyvää vauhtia tuulessa.
Mitä sinä katsot? sanoi Liisa, joka samassa käveli isänsä kanssa maantietä. Antti sanoi: minä koetan katsoa ilmaa. Eikö voi nähdä sitä ainetta, jolla on niin suuri voima, että se nostaa paperileijani ylös pilveä kohti ja panee pyörimään myllyn siivet, jotka taas pyörittävät raskaita myllyn kiviä?
Isä sanoi: ilmaa ei voi kukaan nähdä, sillä se on kokonaan läpinäkyvä. Tässä on lasi. Se näyttää tyhjältä, ja sinä sanot siinä ei olevan mitään. Mutta käännäppä sen suu alaspäin ja koeta sitä upottaa veteen, niin siihen ei mene ollenkaan vettä. Siinä on jotakin, joka on veden edessä, ja se on ilma. Mutta paneppa lasi suin vinoon veteen, niin ilma pulppuaa ulos, kun vettä juoksee sisään. Ainoasti sumuja ja vesihöyryjä täynnä ollessa voit sinä nähdä ilmaa; sillä silloin on se sameaa ja usmaista, niinkuin autereessa, kun kesällä kauvan on ollut lämmintä. Mutta katsoessa pitkälle ylettyvää selvää ilmaa, näkyy se siniseltä. Siitä tulee taivaan sininen väri. Ja kun aurinko paistaa alaalta ilman huuruin läpitse, saamme nähdä kauniimpia väriä aamu- ja iltaruskoissa.
Toisella kerralla auringon selvästi paistaessa akkunan läpitse, näemme pieniä tomun kipeneitä heiluvan ilmassa ja olevan alinomaa liikkeellä. Tästä näemme ilman olevan aivan kevyttä ainetta, jonka pieninkin täräys panee liikkeelle. Jos istut hataran akkunan luona, tunnet selvästi ilma-huo'un kylmemmästä ilmasta tulevan ulkoa. Jos puhallat hiillokseen liedessä, niin menee ilmaa tohisten suustasi ulos. Jos puhallat lasiputkeen, johon olet pannut herneen, niin lentää herne siitä ulos, sillä ilma pakkaupi putkessa kokoon ja tulee siitä väkevämmäksi. Seppä pusertaa paljetta pajassa kokoon, ja ilma puristuu palkeessa kokoon ja puhaltaa ulos, juuri kuin tuuli, ahjoon. Välistä ei tunnu mitään liikettä ulkoilmassa. Silloin sanotaan: nyt on tyven. Mutta käypipä niin, että ilma jollakulla paikalla laajentuu lämpimästä ja pakkaupi muita ilmakerroksia vastaan, niin että ne tulevat liikkeelle, juurikuin virraksi. Siitä tulee tuuli. Tästä syystä tulee aina tuuli suurissa tulipaloissa. Tuuli saattaa enetä useista syistä, ja sitten tulee myrsky. Myrsky saattaa vielä väkiä niin hirmuisen kovaksi, että se kaataa suurimmatkin puut, särkee huoneita ja hautaa suuret laivat kuohuviin aaltoihin. Sellaista myrskyä saapi sanoa hirmumyrskyksi. Välistä kulkee hirmumyrsky kummallisissa pyöräkkeissä eli tuuliaispäissä. Toisinaan tapahtuu tyveneessä ilmassa, että pilvi, jota kutsutaan vesipatsaaksi, imee vettä merestä ja repii mukaansa kaikki, jotka sitä likenevät, siksi kuin pilvi puhkeaa ja vesi putoaa alas rankkasateena.