Valosta ja lämpimästä.
Onpa nyt valoisa päivä, aurinko paistaa ikkunoista sisälle, voipi siis nähdä kaikki tuvassamme. Illan tultua laskeupi aurinko. Sitten vasta tulee hämärä, niin ettei enää niin selvästi voi nähdä kaikkia, ja sitten tulee pimeys, jossa ei voi nähdä juuri mitään. Mutta silloin sytytetään valkea takkaan, päre pannaan palamaan pihtiin eli talikynttilä sytytetään pöydälle, vaikka näiden valossa emme näe niin selvästi kuin päivän valossa. Jos tällöin menemme kartanolle, niin näemme kuun paistavan ja valaisevan maata. Tai nuo kirkkaat tähdet paistavat niin ihmeellisen kauniina meille illalla tuolta siniseltä taivaalta.
Mistä tulee siis valo? Se tulee meille auringosta, kuusta ja tähdistä, tulesta ja monista kappaleista, niinkuin kiiltomadoista, fosforista ja vanhoista lahonneista puupalaisista. Mitä on valo? Onko se itsestään kappale eli onko se kappaleiden luonto, joka saattaa meitä niitä näkemään? Sitä kyllä ei voi kukaan oikein selittää. Me näemme ainoasti valon täyttävän koko maailman, ja kun se katoaa, ovat kaikki asiat toisin. Muutamat sanovat koko maailman avaruuden olevan täytetyn aineella, joka on paljoa hienompi kuin ilma, ja tätä kutsutaan eeteriksi. Ja juuri kuin ääni tulee ilman tärinästä, niin tulee valo siitä, että eeteri tärisee, kun joku panee sen liikkeelle. Niin paljon tarkoin tiedetään, että valo kulkee paljoa nopeammasti kuin ääni. Ja jokaisen sekunnin välillä, kun kello napsahtaa, lentää valo 29,000 (yhdeksänkolmatta tuhatta) peninkulmaa eteenpäin, ja vaikka aurinko on niin hirveän kaukana, ei valo kuitenkaan tarvitse kuin vähä yli 8 minuutin tullakseen auringosta tänne.
Juurikuin ääni tulee meille korvain kautta, niin tulee meille valo silmäin kautta. Me näemme silmillä, ja silloin näkyvät meille kappaleet. Kun korvat sisältä pilautuvat, tullaan kuuroksi. Kun silmät saavat vahingon, tullaan sokeaksi. Sokeina syntyneet ihmiset eivät tunne valoa. Mutta miksikä välistä juurikuin sädehtisi ummessa olevissa silmissämme, kun lyömme otsaamme seinään? Siitä se tulee, että silmän sisällä on hellä tuntohermo, joka johdattaa valon tuntoomme. Ja joka kerta, kun tämä tuntohermo loukkaantuu, tuntuu juurikuin valon säde nähtäisiin.
Otanpa nyt paperin, pistän reijän sen läpi neulalla ja katson reijän läpitse. Näenpä siitä pienestä reijästä ladon ja niityn kaukana tuolla metsän rinnassa. Tiedänpä nyt jonkun kappaleen tulevan silmälle nähtäväksi sillä, että valon säteet tulevat silmään kaikista kappaleen osista. Sanomattoman hienojahan silloin valon säteet ovat, kun niin mahdottoman paljo säteitä ladosta ja niitystä tulee silmään yhden ainoan, paperiin pistetyn, pienen reijän lävitse!
Mutta miksikä lato ja muut kappaleet, jotka ovat tuolla etäällä, näkyvät pienemmiltä kuin ovatkaan likempää katsoen? Sen nyt näytän sinulle kuvalla. Tässä ovat puut, ja tässä seison minä katsoen niitä. Puut ovat yhtä isoja; mutta kuitenkin näen likempänä seisovan puun olevan pienemmän etempänä olevaa puuta. Miksikä niin? No siksi, kun ajattelen kumpaisenkin puun latvan (huipun) päästä tulevan silmääni valon säteen, ja toisen säteen juoksevan juuresta maan pinnassa. Ymmärränpä molempain likimmäisestä puusta tulevan säteen tekevän isomman kulman (vinkkelin) silmääni vasten ja juurikuin enemmän levenevän. Mutta etimmäisestä puusta tekevät ne suipumman kulman ja vähemmän levenevät. Vedänkö viivan sädetten välille, niin käsitän likimmäisen puun näkyvän niin paljoa isommalta kuin etimmäisen puun, kuin sen sädetten välillä oleva viiva on isompi viivaa, joka on etempänä olevasta puusta tulevain sädetten välillä.
Mutta et tarvitse ajatella toisen puun olevan juuri toisen kohdalla, sillä silloin toinen värjöttäisi pois näkymästä sen etimmäisen. Sillä puut ja monta muuta kappaletta ovat läpinäkymättömiä. Mutta muut kappaleet, niinkuin ilma, vesi ja lasi, päästävät valon lävitsensä, niin että niiden läpi nähdään, ja sellaisia kappaleita kutsutaan läpinäkyviksi. Kun valo paistaa läpinäkymättömihin kappaleisin, tulee niiden taakse varjo. Nyt palaa talikynttilä pöydällä, ja minä asetun kynttilän eteen. Näenpä jotakin mustaa seinällä. Mikä se on? Se on varjoni. Jota likemmä seinää menen, sitä pienemmäksi tulee varjoni. Jota etemmäksi menen seinästä, sitä suuremmaksi tulee varjo. Mutta varjo tulee sen mukaan miten kynttilä on asetettu. Jos kynttilä asetetaan lattialle, niin tulee varjoni seinälle hyvin pitkäksi. Jos nostan kynttilän pääni päälle, tulee varjoni lyhemmäksi. Samalla lailla tulee varjoni pitkäksi edelläni tiellä kävellessäni, kun aurinko eli kuu on alaalla taivaalla. Mutta jos ne ovat korkealla, tulee varjo aivan lyhyeksi. Ja jos ne ovat aivan pääni päällä, niin en näkisi ollenkaan mitään varjoa. Sitä saat nähdä tiimapatsaassakin, joka näyttää päivän aikoja juuri sillä, että navan varjo muuttuu auringon kulun mukaan.
Näenpä läpinäkyväin kappaletten toisinaan olevan värittömiä, mutta läpinäkymättömillä kappaleilla on erilaiset värit. Mistä tulevat värit? Ne tulevat siitä että kappaletten pinnoista palaa valo eri lailla. Nenäliinani on valkea; sen pinnasta palauu enin valoa takaisin, ja sentähden se tulee valkeaksi. Huivini on musta, se imee sisäänsä enimmän valoa, ja siksi se tulee mustaksi. Musta huivi lämpeneekin pikemmin, kun aurinko paistaa siihen. [Muist. Valkea ja musta eivät ole oikeastaan mitään väriä. Valkea on valoa, ja musta on pimeyttä. En saata nähdä mustaa, enkä saata nähdä varjoa, jos ei niiden vieressä ole valkeampia kappaleita.] Muistatko niitä kauniita värejä vesikaaressa, jotka tulevat auringon sädetten murtumisesta niissä pienissä vesiherneissä? Yläpuolelta on se punainen, sitten helevän keltainen, sitten viheriäinen, sitten vaaleansininen, sitten tummansininen, ja sisimmäinen laita on kihtaava. Jos maalaan samat värit hyrrään samaan järjestykseen ja nakkaan hyrrän sukkelasti pyörimään, näyttää hyrrä aivan valkealta. Siitä näen valkean valon olevan yhdistetyn vesikaaren seitsemästä väristä, ja se saatetaan jälleen jakaa erilleen niihin, niinkuin valon sädetten paistaessa tahkotun lasin läpi. Kun valo paistaa kukkaan, tulee se punaiseksi, jos se imee sisäänsä kaikki muut säteet, mutta palauttaa itsestään pois ainoasti punaiset. Jos se palauttaa itsestään siniset säteet, näyttää se siniseltä, ja niin on kaikkien värien kanssa. Paitsi vesikaaren värejä, on niitä muunkin näköiselle vivahtavia, jotka tulevat värien sekoituksesta. Mustasta ja valkeasta saadaan harmaata, mustasta ja punaisesta ruskeata j.n.e. Sen pitää kaikkein maalarien hyvästi tuntea. Ja tarkasti tulee niiden osata kuvata valoisia ja varjopaikkoja; muuten ei ole kuvaus kuvatun näköinen.
Jos jollakulla kappaleella on hyvin kiiltävä pinta, näen siinä kuvani juurikuin kuvastimessa (peilissä). Siksi kuvauvat kaikki ympärillä olevat kappaleet kirkkaassa lähteessä eli tyvenessä järvessä eli hiljaa juoksevassa joessa. Mutta jos menen kuvastimen sivulle, enpä näekkään itseäni, vaan muita, jotka ovat kuvastimen edessä toisella puolella. Siitä näen etteivät valon säteet kimpoa kuvastimesta joka suunnalle. Jos säteet tulevat suoraan, palauvat ne suoraan takaisin vastassa olevalle kohdalle. Soutaessani veneellä joella, näen rannan kuvastelevan niin että sen kuva vedessä juurikuin kääntyisi sisäänpäin. Se tulee siitä että valon säteet rannalta lankeavat vinoon veden pintaan.
Mutta jos asetan suoran kepin puolitiestä veteen, niin näyttää sen kuva juurikuin murretulta. Ja jos panen vesikuppiin rahan, näyttää tämä olevan toisessa paikassa, kuin se onkaan. Miksikä niin? Siksi kuin valo menee suoraan aineen läpi, joka on yhtä tiheää jokapaikasta; mutta jos se menee harvemman aineen läpi tiheämpään eli päin vastoin, niin murtuvat säteet ja juurikuin sujuvat syrjään. Vesi on harvempaa kuin ilma, siksi näyttää keppi murtuneelta, ja raha näyttää olevan eri sijalla. Ylempänä oleva ilma on harvempaa kuin alempana oleva, siksi näyttää aurinko aina olevan taivaalla ylempänä, kuin se onkaan.