Kerran Norjan kuningas lähetti Karli-nimisen miehen tekemään kauppaa permalaisten kanssa. Karlilla oli laivassaan 25 miestä, ja hän otti mukaansa toisen norja- laisen, Torer Hundin, jolla oli aluksessaan 80 hyvin asestettua miestä. Tultuaan Permaan he ensin tekivät asukasten kanssa kauppaa, mutta markkina-ajan loputtua norjalaiset purkivat rauhan ja purjehtivat pois Vienajoen suusta. Sitten he neuvottelivat keskenään ja päättivät yöllä ryöstää "jumalan kartanon" aarteet.
Norjalaiset nousivat maihin jätettyään muutamia miehiä vartioimaan aluksia. Permalaisten ensimmäiset yövartijat olivat äskettäin menneet kotiinsa, ja toiset yövartijat eivät olleet vielä tulleet. Torer ja Karli löivät kirveensä pystyaitaan ja vetivät itsensä käsivoimin aidan ylitse. Portti avattiin, kaikki norjalaiset tunkeutuivat sisään ja alkoivat kaivaa multakasoihin kätkettyä aarteita. Torer otti hopeamaljan "jumalan" polvilta. Karli aikoi anastaa epäjumalan kaulavitjat ja löi ne kirveellään poikki, mutta lyönti tuli kiireessä liian kova ja sattui jumalankuvan päähän, joka putosi hirmuisesti rysähtäen maahan. Tämän kuulivat uudet yövartijat, jotka samassa tulivat paikalle, ja alkoivat torviaan toitotella. Huutaen ja kiljuen riensivät paikalle permalaiset, joka suunnalta soivat torvet, ja norjalaiset juoksivat, minkä jaksoivat, ehtiäkseen laivoilleen. Pian he joutuivat saarrokseen ja olisivat saaneet surmansa, ellei Torer Hund olisi Ruijassa oppinut noitatemppuja ja niillä — niin kertoo satu — kääntänyt permalaisten silmiä, niin etteivät he voineet nähdä vihollisiaan. Täten norjalaiset pääsivät onnellisesti vaarasta ja palasivat jälleen omaan maahansa.
Useita satoja vuosia jälkeenpäin joutuivat permalaiset urhoollista vastarintaa tehtyään venäläisten vallan alaisiksi. Toiset saivat surmansa sodissa, toiset siirtyivät Suomeen tai Norjaan, ja osa jäi Venäjän vallan alle. Castrén sanoo näiden permalaisten olleen karjalaisten esi-isiä. Vielä tänäkin päivänä Venäjän karjalaiset ovat kuuluisia yritteliäisyydestään kauppatoimissa. Monta heistä vaeltaa Suomessa talosta taloon laukku selässä kaupitellen neuloja ja huiveja. Nämä "laukkuryssät" ovat noiden muinoin niin rikasten ja mahtavien permalaisten jälkeläisiä.
60. Vatjalaisia kansanlauluja.
a) Äidin hoito.
Miksi nauran, neito nuori? Miks' iloilen, lysti impi? Siks' iloilen, neito nuori, ett' on eloni suloista. Äidin ko'issa kasvaessa lauloi armas äiti mulle, kaunolauluja lateli, sulona sanansa soivat, kaunihina kuullakseni. Sua, armas äiti, kiitän, sua kiitän ja ylistän hellimmästä huolestasi, äidin lemmen lämpimästä. Kesän kaunoisen ajalla ja eloa korjatessa muut menivät einehelle, toiset puolipäiväselle, nadot saivat nukkumahan, veikon lapsoset levolle. Mut ei armas äitiseni nukkumaan nujertununna, katsoi aina armastansa, keikutteli kehtoani, hyväeli hempuansa. Muill' oli aikoa lepohon, vaan ei ollut äidilläni, ei hän uupunut unehen: piti pestä käärehiä, minut peittää pehmeähän.
b) Neidot kiikussa.
Annas nähdä kiikkuani! Mistä puist' on kiikku koottu? Ei lepästä kiikku koottu, halavasta ei hakattu: hajoomaan on leppä hauras, norja notkumaan halava. Jalavast' on kiikku koottu, sivutangot vahterista, istuin pantuna pajusta.
Naapurin nopeat pojat, veljet varmat, voivat kyllä kiikuttaa hyvästi kahta kesäsirkkua kevyttä, kahta kevythöyhenistä neittä kullan kalkkareissa.
Naapurin nopeat pojat, elkää kovin kiikutelko, huikeasti huiskutelko, ettemme maahan mätkähtäisi, kirpoaisi kiikustamme! Ent' ei olis auttajata, maasta ylös nostajata?