Kultani kukkuu, kaukana kukkuu, Saimaan rannalla ruikuttaa; ei ole ruuhta rannalla, joka minun kultani kannattaa.
Ikävä on aikani, päivät on pitkät,
surutont' en hetkeä muistakaan;
voi, mikä lienee tullutkaan,
kun jo ei kultani kuulukaan!
Toivon riemu ja autuuden aika
suruani harvoin lievittää;
rintani on kuin järven jää —
kukapa sen viimeinkin lämmittää?
Kotka se lenteli taivahan alla,
sorsa se souteli aalloilla;
kulta on Saimaan rannalla,
lähteä ei tohdi tuulelta.
Tuuli on tuima ja ankarat on aallot,
ruuhet on rannalla pienoiset;
ruuhet on rannalla pienoiset,
kultani sormet on hienoiset.
Älä lähde, kultani, aaltojen valtaan, aallot ne pian sinun pettäisi! Sitten ei suru mua heittäisi, ennenkuin multakin peittäisi.
Kanteletar.
80. Suomalaisia sananlaskuja.
Viisaasta kuningas Salomosta kerrotaan, että hän puhui kolmetuhatta sananlaskua ja että hänen virsiensä luku oli tuhat ja viisi. Jos viisaus lasketaan tämän mitan mukaan, niin olisi Suomen kansa Salomoa viisaampi, sillä sen talteenkirjoitettujakin sananlaskuja on kahdeksattatuhatta, ja sen lauluja, joita ei kukaan ole laskenut, on varmasti useita tuhansia. Siitä älkäämme kuitenkaan ylvästelkö; muilla kansoilla saattaa olla yhtä paljon. Mutta totta on, että miettivä Suomen kansa on pannut monta älykästä ajatusta lauluihinsa, paljon syvää viisautta sananlaskuihinsa ja arvoituksiinsa. Jo vuonna 1842 painatti tohtori Lönnrot kokoelman, jossa on 7,077 sananlaskua, ja senjälkeen on vielä useita muistiin kirjoitettu. Useimmat ovat vanhaan runomuotoon puetut ja pysyvät siten helpommin muistissa. Kieli niissä on omituisen älykästä ja lyhyttä.
Moni kansanihminen höystää puolet puhettansa sananlaskuilla. Jos köyhä tahtoo lohduttaa mieltänsä uuden onnettomuuden sattuessa, sanoo hän: "Köyhä ei kaadu korkealta: luudan päältä lattialle." — Kun jotakuta nuhdellaan liiasta luottamisesta muiden apuun, sanotaan: "Paha on mielellä asunto, kun on mieli muiden päässä." — Jos tahdotaan osoittaa, että rikkaillakin on huolensa, niin ajatellaan kellokaslehmää ja sanotaan: "Jolla on kello kaulassa, sen on pää painossa." — Kun muistutetaan köyhää tyytymättömyydestään, sanotaan: "Vaski on kulta köyhän miehen, tina vaivaisen hopea." — Jos joku valittaa kadottaneensa lapsensa, huokaa hän: "Yksin pojiton pinolla, tyttäretön huhmarella." — Kerskujalle sanotaan: "Ei saa siltoja sanoista, puita siihen tarvitahan." — Jos tahdotaan torjua ansaitsematon kiitos tahi moite, lausutaan: "Ei niin hyvää, ketä ei moitita, eikä niin pahaa, ketä ei kiitetä." — Ja niin keksitään sananlaskuja kaikkiin elämän tilanteihin. Panemme tähän näytteeksi muutamia yksi- ja kaksirivisiä sananlaskuja: