Maamies se pellon kyntää tai työss' on niityllään, saa öisin levoll' olla ja maata sängyssään. Me, nuoret merimiehet, merelle menemme, ain' oomme valvehella, vain harvoin nukumme.
Ja tämän laulun teimme kotiimme tullessa Englannin kanaalissa hyvässä tuulessa. Kun ilma oli kaunis ja aika hupainen, niin laadimme me laulun näin aivan lyhyen.
92. Pohjalaiset.
Pitkin koko Vaasan läänin rannikkoa, Vähänkyrön pitäjää lukuunottamatta, ulottuu ruotsalaista asutusta 2 tai 3 peninkulmaa sisämaahan päin, jossa suomalainen asutus alkaa. Kahdesta lähekkäisestä kylästä toinen puhuu ruotsia, toinen suomea, muutamat ymmärtävät kumpaakin kieltä, mutta ruotsalaisen kylän nuoriso ei mene naimisiin suomalaisen kylän nuorison kanssa eikä päinvastoin. Kuitenkin naapurit ovat kumpikin toiseltaan omaksuneet paljon tapoja. Hyvin rakennetut talot ja aitat ulkonevine luhteineen ovat kummallakin melkein yhtäläiset. Asuinhuoneiden sisustus, sahrat, rattaat, silat, puukkovyöt ja valitettavasti puukotkin ovat yhtäläiset ruotsalaisissa ja suomalaisissa kylissä. Kieltä lukuunottamatta, jota puhutaan eri murteilla, on siellä melkein yhtä suuri erotus ruotsalaisilla pitäjillä keskenään kuin ruotsalaisten ja suomalaisten pitäjien välillä.
Pohjanmaan ruotsalaisilla on maassamme sekä hyvä että paha maine. Taitavina työmiehinä tavataan heitä kaikkialla kaupungeissa ja herrastaloissa. He rakentavat laivoja ja veneitä, taloja ja tehtaita paremmin kuin muut, mutta väliin puhkeaa heissä ilmi tuo vanha peritty sotainto. Liiaksi nauttineina he pian ryhtyvät tappeluun. Ei missään osassa maatamme ole vuodatettu niin usein verta kuin heidän ja heidän suomalaisten naapuriensa pidoissa. Vielä jokin aika sitten saattoi joskus kahden kylän nuoriso keräytyä maantielle vartavasten tappelemaan. Tuossa ajoi matkustaja; tappelijat keskeyttivät ottelunsa, siirtyivät tieltä syrjään ja jatkoivat tappeluansa matkustajan ehdittyä ohitse.
Näissä tappeluissa vuotaisi paljon enemmän verta, jolleivät naiset, usein oman henkensä kaupalla, tulisi erottajiksi. Kun miehet ovat työansiolla, hoitavat naiset maanviljelystä, käyden muutenkin väliaikoina miesten töissä. He ajavat hevosta, kyntävät, kaivavat ojaa, hakkaavat puita. Pienet lapset jätetään silloin toisten lasten hoitoon ja kuolevat usein.
Pohjanmaan ruotsalaisten saduista otamme tähän ainoastaan yhden, jossa ilmenee tuota vanhaa sankariluonnetta. Se on kansansatu.
Väkevästä Matista.
Oli kerran poika, nimeltä Väkevä Matti. Hän oli nuorin ja tyhmin sisaruksistaan. Kun hän ei kotona mihinkään kelvannut, lähetettiin hänet maailmalle, ja hän tuli erääseen pajaan. Seppä pani hänet lietsomaan ja sanoi: "Lietso nyt aika lailla!" Matti kääri hihansa ja tarttui palkeen tankoon, ja ensimmäisellä painamalla paukahtivat palkeet halki kuin saippuakupla, ja hiilet tuprahtivat tulisateena ahjosta. "Ei kelpaa", sanoi seppä, "ota moukari ja lyö vuoron mukaan!" Matti löi muutamia kertoja varovasti. Seppä sanoi: "Lyö lujemmasti!" Matti nosti moukarin kattoon, lyödä jysähytti ja ajoi yhdellä iskulla alasimen pölkkyineen päivineen maan sisään.
Sepästä tämä uusi renki oli liian kovakourainen, ja hän antoi Matille matkapassin. Matti rupesi rengiksi herrastaloon, ja hänet pantiin vetämään halkoja metsästä kotiin. Kun hän oli latonut puut kuormaan, oli se hevoselle liian raskas. Matti riisui hevosen valjaista, pani sen kuorman päälle ja veti itse kuormaa. Reki särkyi. Matti teki lujemman reen ja veti kuormansa kotiin. Reki ei mahtunut portista. Matti veti, portinpylväät taittuivat kuin päreet, ja kuorma tuli kuin tulikin pihalle.