— Jamais![11] vastasi syvä ääni takanamme. Käännyin ja näin yhden noita onnettomuutta ennustavia naamoja, joita Pariisin tulivuori kaikissa vallankumouksissa syöksee sydämyksistään, ja jotka, sillävälin näkymättöminä, ainoastaan suurissa kansanjuhlissa toisinaan hiipivät kuin varjot poliisin haukansilmiä pakoon. Samana hetkenä lähestyi vastakkaiselta katuviereltä kaupunginkersantti. Hän oli epäilemättä kuullut tuon ruman ennustuksen. Lautamme joutui suureen vaaraan. Mutta kansanjoukko oli niin sankka, että kun kersantti oli raivannut itselleen tien ennustajan äskeiselle paikalle, oli tuo jo jälkeä jättämättä kadonnut.
Pitkä, komea saattue kulki hitaasti ohitse. Mahdotonta on luetella kaikkia sen kuuluisuuksia. Prinsessa Mathilde, Badenin Stephanie, prinssi Napoleon (hänen isänsä, Jérôme kuningas, oli sairaana), Ruotsin prinssi Oskar, marsalkat Vaillant, Magnan ja Canrobert, kenraalit Niel ja Bosquet, suosikit Morny, Persigny ja Walewski, koko diplomaattikunta, maaliskuun 30 päivän rauhanvälittäjät, prinssejä, prinsessoja, herttuoita ja herttuattaria, joita ei kukaan lukea tainnut, lyhyesti sanoen: kaikki mitä napoleonilainen valta oli koonnut ympärilleen korkeasukuista, kaunista, loistavaa tai kuuluisaa, kulki tässä hallitsijan saattueessa liikkuvien kiertokuvien lailla, jotka vaivatta siirtävät katsojan taulusta toiseen. Ainoa, joka oli poissa, oli Malakoffin sankari Pelissier, joka paraikaa teki lähtöä voittamistaan maista.
Koko tämä loistava seurue virtaili nyt Notre Dameen, jossa Pariisin arkkipiispa toimitti kasteen, paavin ja Ruotsin kuningattaren ollessa kummeina edustajiensa kautta. Notre Dameen ei sovi kuin kolmetuhatta henkeä ja ahdingon välttämiseksi ei jaettu edes tuotakaan määrää pääsylippuja. Suuri yleisö sai sentähden tyytyä sanomalehtien kertomuksiin, muutamiin keskinkertaisiin valopainoksiin ja erääseen pronssimitaliin, jota erikokoisena myytiin joka paikassa kahdesta tai neljästä sousta. Etupuolella on kirjotus: Napoléon Eugène Louis Jean Joseph, baptisé en l'église Notre Dame de Paris le 16 Juin 1856.
Takapuolella on kuvattuna pieni prinssi kastemaljassa kahden enkelin
tukemana; hänen päällänsä liitelee pyhähenki kyyhkysen muodossa ja alle on piirretty: Que le Saint Esprit l'éclaire de sa lumière divine (Pyhä Henki hänet valaiskoon jumalallisella valollaan). Mitaalissa on silmukka, josta sitä kannetaan kaulassa. Pieni suomalainen tyttö on saanut minun mitalini, nähdäkseen mitä tuosta poikasesta tulevaisuudessa tulee.[12]
Kerron sitte vähän kansanjuhlista.
Provencilaiseni jäivät uskollisesti laudalle odottamaan kulkueen takaisintuloa. Monet muut ajattelivat niinkuin minäkin, että kolmen tunnin oleskelu keikkuvalla laudalla saattaa hyvästi riittää. Joukot alkoivat hajaantua, mutta painetit sulkivat yhä Rivolinkatua. Tekemällä pitkän kierroksen ja taistelemalla kaksikymmentä minuuttia noita ihmisaaltoja vastaan, pääsin onnellisesti toiselle puolelle. Mutta vielä kauvan kaikuivat korvissani huudot: "pauvre enfant! pauvre enfant!". Lapsi raukka! Mitähän sinustakin tulee? Tuilerieissä asuu valta, mutta se ei siellä synny. Kahteen vuosisataan, aina Ludvig XIV:nnen ajoista asti, ei ole yksikään Ranskan kruununperillinen noussut valtaistuimelle isänsä jälkeen. Kehto, jonka Pariisin kaupungilta sait, on aluksen kaltainen; millaisissahan myrskyävissä aallokoissa on tuokin alus kerran keinuva? Kukapa isä tai äiti edes Suomen kaukaisilla saloilla tahtoisi vaihtaa lapsensa kohtalon sinun kohtaloosi! Pauvre enfant! Pauvre enfant!
32. Kansanjuhlat kesäkuun 15 p:nä 1856.
Kansa, jolla on hauskaa, ei ole ainoastaan tottelevainen ja hyväntahtoinen — se puoli asiasta jääköön sikseen. Kansa, jolla on hauskaa, on tavallisesti myöskin hyvä ja kelvollinen ja ahkera kansa, ja se puoli on tärkeämpi. Ihmisolento ei voi koko ikäänsä orjailla raskaiden velvollisuuksiensa täyttämisessä, ellei se saa joskus keventää mieltään pienellä pilalla. Ilo on työn ehto, ilman sitä edistyy työ hitaasti. Ja ilon pitää päästä ilmoille viattomalla, ainakin vahingottomalla tavalla, eikä raa'asti, turmelevasti ja inhottavasti. Tuota seikkaa sietäisi vähän enemmän ajatella siellä kotonakin, ettei kävisi niinkuin nyt usein, että työmies hakee iloaan kapakoista. Hänellähän ei ole muuta paikkaa, mistä mielenkevennystä etsisi.
Tuo kokemus on sama koko maailmassa. Varon tosin esittämästä juuri Pariisia esimerkkinä; tämä kaupunki ei ole mikään siveellisyyden esikuva, mutta aina sentään parempi kuin huudetaan. Kaikki viettelykset kertyvät tähän polttopisteeseen. Ja kuitenkin, niin on minulle sanottu, ovat ainoastaan ylemmät kansanluokat yleisemmin siveellisen turmion saastuttamia. Rahvaan suuri enemmistö elää niin porvarillisen siveellisesti kuin se saattaakin oloissa, joissa uskonnollinen vakaumus antaa sangen vähän tukea. Pariisin työmies on kohtuullinen, ahkera ja kohtelias paljoa suuremmassa määrässä kuin milloinkaan meikäläiset. Mutta kun hän on kuusi päivää, usein alun seitsemättäkin, tehnyt työtä kahdestatoista neljääntoista tuntiin päivässä, haluaa hän mielellään yhtenä iltapäivänä irtautua huvittelemaan. Silloin hän matkustaa huvittelulinnoihin tai ajaa karusellia tai ostaa muutamalla soulla teaatteripiletin, taikka katselee tempuntekijöitä, ostaa itselleen pullon mietoa viiniä, nauraa sydämensä pohjasta ja on seuraavana päivänä valmis alottamaan työnsä hyvillä mielin. Myönnät kai, että tämä on koko joukon parempaa kuin meikäläisten työläisten onnettomat vapaamaanantait. Monien satojentuhansien joukossa näin yhden ainoan kerran juopuneen työmiehen meluavan Rue du Temple kadulla. Kansanjoukko töllisti häneen kuin mihinkähän ihmeeseen, ja ennenkuin poliisi ennätti paikalle seuraavasta kadunkulmasta, olivat toverit jo ottaneet rauhanhäiritsijän huostaansa. Sellaista ei näe usein meidän suomalaisissa pikkukaupungeissamme. Palaan kansanjuhliin.
Kesäkuun 15 päivä oli sunnuntai. Eipä juuri voi sanoa että täällä pidettäisiin pyhää missään erityisessä kunniassa. Osa myymälöitä on avoinna, mitkä koko päivän, mitkä puoli päivää, muutamia töitä tehdään julkisesti koko päivän; ehkä myöntää ranskalainen katkismuskin sellaisen oikeaksi, "milloin suuri hätä ja kristillinen rakkaus vaatii". Kuitenkin pidettiin messuja ja jumalanpalveluksia kuten tavallisesti kello kahteen i.p.; silloin oli kirkkojen aika ohi ja maallisten juhlien aika tullut. Nyt alkoi vapaanäytäntöjä jokaisessa Pariisin senaikaisessa kuudessatoista teaatterissa. Saadakseen paikan, piti seistä tunnin tai pari pitkässä rivissä, joka kiemurteli Théâtre Françaista puolen virstan pituisena Palais Royalin pylväskäytäväin kautta. Sellainen rivi on ihmeteltävä kappale ja mahdollinen ainoastaan siellä, missä kansa on tottunut järjestykseen.
Koko järjestelmä on mitä yksinkertaisin ja perustuu siihen, että ihmiset asettuvat parittain toistensa taakse ja etenevät maalia kohti kukin sijallaan, saamatta tungeksia toistensa edelle. Jos joku rohkenee semmoista yrittää, peräytetään hän jotenkin tylysti; sen sijaan voi jokainen ostaa itselleen edempänä olevan paikan joltakin toiselta, joka on sen saavuttanut tuntikausia odottamalla. Siten vältetään kaikki ahdinko ja epäjärjestys, vaikka samaan maaliin pyrkiikin monta tuhatta, ja kun etumaisten etujen mukaista on pitää jälkeentulevia silmällä, on poliisivalvonta tavallisesti tarpeeton.