Siitolan alapuolella on vaan yksi pienempi koski enää, Linnakoski. Sitten leviää virta majesteetilliseen leveyteen 1,140 jalkaan saakka. Mutta yht'äkkiä se sitten joutuisalla juoksullansa ehtii ahtaalle kalliosolalle, jonka harmaakivisten seinäin välillä sen summaton veden paljous kutistuu 139 jalan levyiseksi ja syökseytyy, 2,950 jalan matkalla, 63 jalkaa alemmaksi. Tässä se on Imatra.
Imatran näkö on huimauttavan jylhä. Sen jytinä kuuluu 6:n virstan päähän, ja kuuluisi vieläkin etemmäksi, jos ei se sekaantuisi ylipuolella olevain pienempäin koskien kohinaan. Kovinkaan huuto ei kuulu rannasta rantaan. Vesi ei ole nyt yhdessä ainoassakaan kohdassa säilyttänyt luonnollista väriänsä; se on kellertävä; se ei virtaa enää, se syökseytyy katselijan sivuitse huimauttavalla vauhdilla.
Kosken alkupäässä vyöryy vesi penkerettäin tasaista pintaa myöten, mutta pian se kohtaa vuorivinkelon pohjasta kohoovia, monikärkisiä kallioita. Näitä vastaan sattuessaan, virran laine pirskahtaa hajalleen vaahdoksi; se tyrskähtää ylös valkeiksi vesipatsaiksi, jotka kuitenkin jälleen loiskahtavat alas, ennen kuin ovat täyteen korkeuteensa kohonneet, ja jättävät sijan uusille. Kosken alipuoli on yhtä kiehuvaa, kuohuvaa, utuun peitettyä nielua. Hopeanhohtavaa vesihuimia aina väikkyy sen yli, vivahdellen päivänpaisteessa kaikille vesikaaren väreille. Harmaakiviset kallioseinät vapisevat tuntuvasti, ikään kuin olisi niiden alla joka hetki uusia kruutiräjähdyksiä sytytetty. Ei mikään voima taida mitään Imatran kauheata vyöryä vastaan. Väkevinkin meidän maan kaloista, lohi, joka kaikki muut kosket ja putoukset voittaa, ei pääse Imatrassa mihinkään. Joskus sattuu kosken yläpuolelta vahva pölkky virran valtaan, ja Imatran alipuolelle päästyään tulee se jälleen näkyviin pieninä pirstoina. Täälläkin samoin kuin Niagara-putouksen rannoilla, kerrotaan taruja varomattomista venemiehistä, jotka kosken yläpuolella yrittivät soutaa poikki virran, vaan joutuivat nieluun. Repale vaatteista, lastunen veneestä on sitten jälleen tullut näkyviin; he itse ovat kadonneet näkymättömiin, kuulumattomiin.
Imatra on katseltava kumpaiseltakin puolelta, ja siksi kuin kahlesilta joskus vasta on molemmat rannat yhdistävä, saamme koettaa rohkeuttamme vasussa, joka kahleihin kiinnitettynä vedetään yli. Äyräät molemmin puolin ovat äkkijyrkkiä, aina kosteita, liukkaita, vaarallisia kallioseiniä, jotka tässä kuvassa näyttävät matalammalle kuin mitä todella ovat. Jaloimman näön, joka ei myöskään kuvassa näy, saapi kun seisoo alimmaisella kalliolla kosken oikealla puolella; sinne näkyy Imatran ylin suu hohtavan hopeaisena porttina, jonka kautta helmipilvi syökseytyy ulos. Värivivahdukset ovat siinä monellaiset, aina auringon aseman ja äyräitten luoman varjon mukaan. Sanomattoman synkkä ja ihmeyttävä on Imatra syksyisenä kuutamo-yöuä, koska mustat varjot ympäröitsevät kiehuvaa, yhäti säkenöivää nielua, jonka jytinä hämmästyttää hiljaista yötä.
Oikeanpuoliselle rannalle on ravintola sekä lystihuoneita rakennettuna, jotka tässä jylhän-ihanassa luonnonkuvassa edustavat Eurooppaa ja nyky-aikaa. Hillimättömät luonnonvoimat ja kappale erämaata ovat aina viehättävä näkö hienotunteisille sivistyneitten joukoille. Ihmeellä katselevat he noita hiiden patoja, jotka vesi on sorvannut kallioihin, niin myös niin kutsuttuja Imatran kiviä, eriskummallisia savi-liuskakiven kappaleita, joita lapset siellä myöskentelevät matkalaisille, ja joita muualla ei löydy missään, paitsi hiukka Nevajoessa ja paikoittain Pohjois-Amerikassa. Vasemmanpuolisella rannalla yksi noita kosken sorvaamia kivitorvia on puoleksi rikottu. Muutama lapsi kerta yritti läpi pujotteleimaan, vaan puuttui kiinni, eikä saatu sitä pelastetuksi muulla keinoin kuin että kivi lyötiin rikki.
Imatra itse on tietysti pää-esineenä matkalaisten uteliaisuudella. Mutta sen alipuolellakin vielä Wuoksi jatkaa juoksuansa, vuorotellen tyyntyen, välistä taas kuohahtain. Se tarjoo vielä monta ihanaa näkö-alaa, se leviää laajoiksi suvannoiksi, samallaisiksi kuin Tonavan liman'it, se haarautuu, luoden somia saaria, täynnä ruohoisia laitumia, ja yhdistää vetensä jälleen, se hurjistuu taas ja hyppää koskesta koskeen; se kääntyy vähitellen yhä enemmän itään päin ja laskeutuu viimein, väsyneenä huimasta retkestänsä, kahden suun kautta Laatokan avaraan syliin.
Kuva on tehty kesällä 1872 ja näyttää meille kosken oikeanpuolisella rannalla (kuvan vasemmalla kulmalla) muutamia silloisista monilukuisista kävijöistä. Imatra-hotelli on vielä enemmän vasempaan katsojasta, äyrään kukkulalla, kuvan kansien takana peitossa.
Kuvan koko on kovin pieni, voidaksensa tuoda silmiemme eteen näkö-alan täyden majesteetillisuuden. Sanotaan kyllä: "Imatra ei ole mikään veden putous, se on vaan paljas koski". Oikein niin, mutta se on koski, josta koko järvistö ulos syökseytyy. Euroopassa ei sillä ole yhtään vertaistansa. Se on lakkaamaton vallankumous luonnossa, luotu puoleksi jäätyneesen maahan, rauhallisimman kansan keskeen, ikään kuin molempien herättämiseksi unen horroksista. Näitä vesiä, jotka ovat murtaneet itsellensä pääsön vuoren läpi, onkin usein kyllä verrattu sorretuihin kansoihin, jotka raivaavat itselleen tietä vapauteen.
8. Talvi-ilta Somerossa.
(R. W. Ekman).