— Niin, pikku Lottani, minä vapisin hiukan enemmän, minä, sen voit uskoa, mutta ei ollut aikaa miettiä. Minä seurasin Kustaa paroonia ja ajoin naamiopuvussani kaupunkiin, ja tuntia myöhemmin me olimme vihityt aviomieheksi ja -vaimoksi ilman kaikkia muodollisuuksia ja häävieraita.
— Ja sinut vihittiin naamiopuvussa, isoäiti?
— Oi, minua hupsua, minut vihittiin ranskalaisen paimentytön puvussa. Niin kevytmielinen minä olin, lapsi kulta, yhtä kevytmielinen kuin hovi, jossa minä elin, ja rangaistukseksi minun nyt täytyy kertoa kaikki tyttärentyttärelleni. Usein, usein ajattelin minä jälkeenpäin: kevytmielinen Ebba raukka, kuinka sinä saatoit odottaa onnea avioliitosta, johon sinä ajoit suoraan teaterinäytännöstä ja naamiaisista ja jossa sinulla oli sellainen morsiuspuku yllä, mikä pikemmin olisi sopinut jollekin Pompadourille kuin siveälle ruotsalaiselle tytölle!
— Eikö ketään ollut kutsuttu häihin?
— Ketä sinne olisi kutsuttu? Kaksi todistajaa oli läsnä, Kustaa paroonin käskyläinen, vanha korpraali Stolt ja minun ikäiseni nuori tyttö, kamarineitoni Lisette Hallström, jonka vaiteliaisuus toistaiseksi ostettiin rahalla.
— No, entäs sitte, isoäiti?
— Sitten… varhain seuraavana aamuna Kustaa parooni matkusti Suomeen, ja sitten… en minä nähnyt häntä enää koskaan.
— Etkö, isoäiti, nähnyt enää koskaan Kustaa paroonia?
— En, pikku Lotta! Hän matkusti helmikuussa vuonna 88 Suomeen; keväällä syttyi sota, hän ei voinut jättää rykmenttiään, hän sotkeutui onnettomaan Anjalan salaliittoon ja… Mutta tämä muisto on tuskallinen, mielemmin puhun itsestäni. Tuskin isoisäsi oli matkustanut pois, niin Magnus parooni tuli vielä entistään kiihkeämmäksi. Onneksi oli kuninkaalla tärkeämpiäkin asioita ajateltavana kuin minun naimistani ja se tuuma, että minun kihlaukseni julkaistaisiin koko hovin läsnäollessa, raukesi. Sen sijaan Magnus parooni teki muodollisen kosimatarjouksen ja samalla kertaa hän sai isältäni myöntävän vastauksen, mutta minulta kieltävän. Turhaan minua rukoiltiin ja nuhdeltiin. Silloin Magnus parooni vannoi minulle vihaa ja kostoa ja se on ainoa vala, jonka hän on uskollisesti pitänyt.
— Olisit sanonut, isoäiti, että olit naitu.