Voitto! Victoria!
LARSSON.
Hurraa, sepä kahakka?
BERTEL (hengästyksissään).
Kuningas lähestyi siis Stoltzelfelsin luokse
vähäisin parvineen, niin tiellä nousi tuokse,
valloonit hurjat nuo piilostaan syöksähtää
ja solan tukkivat. Nyt kisaan kiidetään,
viissataa ratsua nyt, peitsikeihäin juuri
kuningast' etsivä, mut suomalaisten muuri
hänet sisääns' sulkevi, teräkseen, rautahan.
Huimasti isketään. Ei armot autakaan.
Mut annas, kohtapa kohahtaa vuorten loukko,
viistoista satainen, villitty perkel' joukko
esille rynnähtää jo ryöstön riemussaan.
Nyt miehet, hevoset niin yhteen sullotaan,
ett' ykskään enää ei voi käyttää aseitansa.
Samassa kuningas horjahti ratsultansa
ja joutui vangiksi. Ja ilman toivoa
vain tähteet taisteli…
(Äänettömyys. Hämmästystä, uteliaisuutta.)
Mut mepä samassa
kuin myrsky saavuimme. Nyt alkoi toinen tapa!
Ja hurme huurusi!
(Äänettömyys.)
Mut kuningas on vapaa!
SOTILAAT.
Hurraa!
LARSSON.
Sep' oiva työ, työ kunnon sotilaan!