Hän puhuu!
HIERONYMUS.
Unensa?
REGINA (on kuvan kaatuessa äkisti noussut ylös. Hitaasti, miettien.)
Rukoile… varro vaan…
siks kunnes huoneessas kuvani kumartaa!
(Äkisti, ylväänä ja unelmoiden.)
Te kansat nöyrtykää, tuless' on ilman pielet,
taivaalla merkki on ja kivet saavat kielet,
ja marmor' huutaa voi, ja huuto täyttää maan:
Se käsi kuihtukoon, mi koski Maariaan!
Rooma! Rooma! Rooma!
Oi, nouse! Myrkkyhän, kas, lohikäärme purskaa,
hän maata syleilee ja kaikki polttaa, murskaa.
Miss' on se Miikael, min jalka polkeva
on lohikäärmeen pään ja sukuns' surmaava?
Maaria!
Kas, miekka sydäntäs nyt tähtää vielä kerran
ja viel' ei järky maa ja seisoo taivas Herran.
Vihan mitta täysi on, pasuunat pauhatkaa!
Tule, kaikkivaltias! — Ma olen tuhka vaan.
(Hieronymus, Dorthe ja Kätchen polvillaan. Muut hämmästyksissään.)
(Esirippu laskee.)
Toinen näytös.
Piha Emmeritzin linnassa. Taustassa valli, joka peittää näköalan. Vallin vierellä portaat, jotka johtavat näyttämölle. Oikealla ovi linnankappeliin. Vasemmalla eräs linnan sivurakennus. Himmeä kuutamo ja aamuhämärä, joka vaikenee Reginan melodraaman aikana. Vallilla kävele vahtisotilas.
Ensimmäinen kohtaus.