Siis puhu lapseni! Mua pyysit kanssasi.
Selitä asias, on tärkki aikani.
Mua vuottaa kuningas.
REGINA (syvästi alakuloisena).
Isäni!
RUHTINAS.
Vielä kerran! Isäni! kuulla saan siis vielä, kiitos Herran, maan päällä yhdeltä tuon sanan suloisen!
REGINA.
Ah, välillämme yö on ollut pimeyden.
Sa voitko unhoittaa, kuink' olin sulle paha?
RUHTINAS.
Välillä sun ja mun vain lempi tuomitkahan!
Oi, yö on kaunis niin! Niin taivas kuulakas!
Olen melkein terve. Nyt ma oon niin autuas.
Unohdan linnani, min Ruotsi otti multa
ja että miehet nää tuhosi veljet sulta;
Olen tänään tyyni niin, niin rikas, riemuinen:
Ma sainhan sinut taas, — sain jälleen tyttären!
Kaikk' kaunat, ohdakkeet pois mielestäni ma kitken
ja oman tyttärein povella ilost' itken.
(Tyynemmin.)
Mut tässä riemujani jokellan lapsena
ja aika rientävi. Sano, mitä kaipaat sa?
Nuor' olet, kaunis myös. Täss' otsass' ylevässä
asuvi jalous ja katsehessa tässä
totuuden ylpeys. Mi suru mieltäs syö!
(Suutelee häntä otsalle.)
On lapsein viaton.