KÄTCHEN (itsekseen).
Se onpi luutnantti. (Ääneen.) Niin hänet kääntää täytyy oikeesen uskohon. Mut ilta hämärtäytyy. Pois tulkaa, myöhäist' on. Tuo valo, katsokaa, kuninkaan huoneest' on. Kun eilen tarkastaa sit' tahdoin hiipien, niin arvatkaa, min kumman ma siellä löysinkään. Niin, salaoven tumman!
REGINA (kääntyneenä kuninkaan ikkunoiden puoleen).
Pala tähti yössäni! Nyt lempeen uskon ma.
Nyt häntä rakastan, jota vannoin vihata.
KÄTCHEN (käyden edellä).
Pois neiti tulkatte!
REGINA (alttiuden innolla).
Kaikk', kaikki tieltäs haihtuu, Sa yöni aurinko!… Mut vaikka kaikki vaihtuu, yks pysyy, uskoni. En tahdo taivaassa sun tähtes punastua… sinut käännän ma!…
(Poistuu hitaasti Kätchenin kanssa.)
(Esirippu alas).