Ma oikein arvostaa voin, naapurini, teitä. Yhteinen vihamies ja etu liittää meitä. Hän joukon tarjoo, jolla Sigismundin ma musertaa voisin, kun on keisar' murskana. Näin kummat hedelmät voi itää voitoistamme. Kanssamme Novgorod, Moskova puolellamme ja vait on Warssova… vai murtunut jo lie? Idän salpa seista saat! Mun tieni Wieniin vie ja sieltä Roomaan… jos ei sitä ennen viene jo holviin Riddarholmin… se ei teidän tienne, bojaarit Moskovan! Bosporon rannoille, sydämeen Asian kuin Aleksander, se tie myöskin laatuun käy, ken halaa maailmoita. Te käykää itähän, ma tahdon länttä hoitaa. Suo lentää kotkan vaan ja juosta leijonan; maailma suuri on, kateelle ahdas vaan. Jos koska päivä saa, jot' tuskin aavistamme, kun jättivalta uus lähestyy rantojamme, niin syy ei ihmisten, jos vyöry armoton tuo meidät hautaiskin… se syy maantieteen on. (Äänettömyys. Sitten Liljelle.) Bojaarin näitkö?
LILJE.
Näin.
KUNINGAS.
Mit' arvelet?
LILJE.
Sire?
KUNINGAS.
Parta
on hällä pitkä, vai? Mut sanojansa karta!
Hän tarjoo miekkansa, se meille hyödyks ois.
Mit' uskot? Hän…