KABYS. Myrsky ja myllerrys! Kyllä minä heidät pehmitän, vaikka heillä olisi kanuuna joka liivintaskussa. Karata kuninkaallisen majesteetin ja kruunun palveluksesta… Sumu ja sakeus! Olen minäkin kruunua palvellut…
LASSI (vahtipaikallaan). Kyllä me heidät pehmitämme! Tuhat tulimmaista!
REBEKKA (tulee). Oletteko nähnyt heitä, Grip? Oletteko nähnyt heitä, Kabys? Sepä oli hyvä, että tapasin teidät tuolla merellä, rakkaat ystävät; muutenhan olisin ollut aivan turvatonna, vaimo raukka, nyt kun kaikki talon rengit ja piiat ovat tanssimassa Degerön kartanolla. Elkää toki hätäilkö, tullitarkastaja, sillä minä lähetin soutajani Liisan heitä hakemaan. Voi minun päiviäni! Jos nuo tuolla edes olisivat kilttejä salakuljettajia, joilla olisi vähäsen kahvia ja sokeria painolastina venheessään; mutta karkulaisia! Ei, minäpä pidänkin nyt kruunun puolta… Kas, hyvää huomenta, lapset! Mitä te teette?
STIINA. Hyvää iltaa, äiti kulta. Me sidomme seppeleitä juhannusyötä varten.
EEVA. Me koristamme tupanne sieväksi kuin kukkalavan.
REBEKKA. Onko nyt aikaa sellaiseen, kun karkulaisia on hiipinyt tupaamme!
STIINA. Mitä sanottekaan, äiti? Karkulaisiako?
EEVA. Se on mahdotonta.
STIINA. Minäpä sanon sinulle, äiti, miten asian laita on. Lassi se taas on nähnyt unta, niinkuin hänen on tapana, kun hän on syönyt liian paljon puuroa.
LASSI. Vai niin! Vai on Lassi nähnyt unta, vai on Lassi nähnyt unta. Mutta Lassipa ei ole nähnyt unta. Niinkuin en minä olisi nähnyt kahta paria jalkoja tuolla portailla! (Matkien liikkeillä kiipeämistä.) Kun kaikki kolme oli päässyt ylös, niin neljäs karkulainen sanoi: Tässä olemme nyt, me viisi veitikkaa, sanoi hän, ja tänä yönä me kaikki kuusi karkasimme kruunun fregatilta, sanoi hän.