STIINA (tarttuen Lassia käteen). Katsoppas nyt minuun, Lassi! Kun oikein asiata ajattelet, niin harakkahan se vain oli, jonka näit tuolla tikapuilla.
LASSI. Niin, kyllä se taisi olla harakka. (Itkien.) Olkoon minun puolestani ollut vaikka hevonen.
REBEKKA. Vai niin! Sieltäkö päin tuuli nyt puhaltaa? Ei se asia ole niinkuin olla pitää, sanoi mylläri, kun pisti kätensä nokikolarin takkiin. Lapset, lapset! Kolme on seikkoa pahoa, kolme turman tuottajata: yks on vaaruva venonen, toinen hullakko hevonen, kolmas viekas vilpin kieli. Mutta siitä saamme sitten lähemmin puhua. (Äänettömyys. Sen jälkeen lyhyesti ja päättävästi.) Tullitarkastaja Grip, tehän olette ymmärtäväinen ja hyvin toimeentuleva mies. Tahdotteko Stiinan omaksenne?
GRIP. Tietäähän korkeasti kunnioitettu matami…
REBEKKA (kärsimättömästi). Tahdotteko Stiinan? Jaa tahi ei?
GRIP. Tietäähän korkeasti kunnioitettu matami, että se aina on ollut minun hartain toivoni.
REBEKKA. No hyvä. Te saatte hänet. Mutta yhdellä ehdolla.
GRIP. Korkeasti kunnioitettu matami tekee hyvin ja sanoo vaan memoriaalinsa.
REBEKKA. Sillä ehdolla, että ensi pyhänä otatte kuulutukset ja kahden viikon perästä vietätte häitänne. Onko se päätetty?
GRIP. Se on päätetty. (Itsekseen.) Hiisi vieköön, kuinka ankaran anopin minä saan!