Ruben Zevin hevonen vaipui alas kontilleen, ja vanhus saattoi tuskin pysyä satulassa, niin väsynyt hän oli. Assar Kaban hevonen oli vahvin, hän nosti herransa eteensä satulaan ja jatkoi ratsastusta. Yhä lähemmäksi tuli Petrovitz ja hänen muassaan häviö. Eräässä tien polvekkeessa saattoivat pakenevat laskea takaa-ajajansa, jotka olivat heistä tuskin kahden tuhannen kyynärän päässä. Siinä oli noin neljänkymmen-miehinen joukko ratsastamaan oppineita ryöväreitä, ja he tulivat tuulen puolelta. Saattoipa selvästi kuulla hevosten kuorskunaakin.
Pakenevista tuskin kukaan enään toivoi pelastusta, kun poika, joka etupäässä ratsasti, osotti sormellaan heidän edessään tien varrella olevaa esinettä ja huudahti: "Katsokaa! Kahden minuutin perästä me pääsemme taas vähän matkaa heidän edellensä!"
Tien varrella oleva esine oli yksi noita, kivestä karkeasti hakattuja, neitsyt Maarian ja Jesus lapsen kuvia, jotka moniaalla ovat tien viereen asetettuna, erittäinkin tienristeyksissä, osaksi rukouspaikoiksi ohikulkeville, osaksi säästölaatikoiksi hyväntekeväisiä tarkoituksia varten. Hetken perästä nähtiin takaa-ajajien seisahtuvan, ennenkuin olivat ennättäneet Maarian kuvalle, sekä kiistelevän keskenänsä. Siinä tuli kiivas väittely; ryövärijoukko hajaantui kahtia, kahden puolen oleville vainioille, sillä tavoin kiertääksensä kuvaa. Enimmän paatuneet tahtoivat ratsastaa suoraan eteen päin, mutta enintä osaa ei saatu menemään ristinmerkkiä tekemättä ja avea rukoilematta tämän pyhän paikan ohitse. Vihdoin kaikki valitsivat kiertotien.
Kuultiin, miten Petrovitz kiroillen kehoitti ynsistelevää väkeänsä kiirehtimään, sillä eräällä ylängöllä, lähellä Niirschania, näkyi etäällä osasto keisarillista hevosväkeä. Mutta vainiomulta, jota sade oli liuottanut, takertui väsyneitten hevosten jalkoihin, ja tämä sekä kiertotie tuotti pakeneville ennätystä. Ruben Zevi ja hänen vielä väsyneemmät seuralaisensa ennättivät viimeisessä hetkessä sen ylängön juurelle, jonka huipulla ratsuväenpatrulli vartioitsi ympärillä olevaa seutua. Petrovitzin joukko näki teeskentelemättömällä raivolla, miten heidän varma saaliinsa pääsi pakoon; teki uhkarohkeana pysäyksen ikään kuin odottaen päällekarkausta, ja laukaisi pyssynsä vaativasti ilmaan. Tämä ei huomaamatta jäänyt. Harmistuneena noin suuresta julkeudesta, kannusti keisarillinen ratsuväki hevosensa ottaaksensa vaatimusta varteen. Mutta Petrovitz ei tällä kertaa uskaltanut ryhtyä epätasaiseen taisteluun. Hän lähti ylvästellen ja hampaitaan näyttäen takaisin vuorenrotkoihinsa. Kuitenkin hänen tällä julkeudellansa sekä Tuschkania vastaan tehdyn ryntäyksensä ja lukemattomien muitten ilkivaltaisuuksien kautta onnistui saada intoa tuohon Böhmin velttoon keisarilliseen hallitukseen. Pilsenin linnaväki sai apua Niirschanista ja käskyn tehdä lopun ryöstäjien tuskastuttavista konnantöistä. Muutama viikko sen jälkeen, kuin Pertovitz onnistumatta oli kullattua Rubenia takaa ajanut, hän saarrettiin ja ajettiin ikään kuin susi ulos vuorenrotkoistaan, solasta solaan. Hinta, joka hänen päästään oli luvattu, houkutteli yhden hänen omista miehistään ampumaan häntä takaa päin, kun hän verisiä kasvojansa pesi eräässä lähteessä.
19. Tunnettu.
Veri minun verestäni, sielu minun sielustani.
Ruben Zevi oli kadottanut kaksi palveliaa ja kolme hevosta, joita ei koskaan löydetty. Sillä aikaa kuin hän oli pakoitettu levähtämään Niirschanissa, kylvetettiin ja vaatetettiin se metsistynyt poika, jota hänen tuli siitä kiittää, että oli pelastunut varmasta kuolemasta. Rääsyläinen raukka muuttui kokonaan muodoltaan ja esiintyi nyt kauniina, hoikkana, noin viiden- tahi kuudentoista-vuotiaana nuorukaisena. Jotakin hurjaa, ynsistelevää, ilmaisivat hänen ruskeat silmänsä vieläkin; hänen kotkan-nenänsä ja musta tukkansa sekä nuortea vartalonsa muistuttivat itämaista sukumuotoa, ja se uhkarohkeus ja ylenkatse, jolla hän vaaraa ja elämää katseli, muistutti Petrovitzia; mutta hänessä oli myöskin jotakin, joka vastustamattomasti vei häntä vanhan israelilaisen suosioon. Turhaan Ruben Zevi kyseli itseltään, mikä siinä oli, että hän, jota kokemus oli opettanut epäilemään kaikkia tuntemattomia, näkemään heissä joko vihollisia tahi pettureita, aina tuosta lammasnavetassa vietetystä vaarallisesta yöstä asti, tunsi erinomaista luottamusta tähän nuoreen ryöväriin — sillä mikäpä muu hän saattoi olla? — joka oli pettänyt kumppaninsa ja sitä pikemmin saattoi pettää ketä hyvään.
Poika oli rohkeasuinen ja suorapuheinen kaikessa, mitä Petrovitzin joukkoa koski. Hän kertoi mitenkä nuot rosvot olivat olleet välistä yhden, toisinaan toisen tien varrella väijyksissä saadaksensa kiinni matkustavia sekä vaatiaksensa heiltä rahoja; kuinka he saaliinhimonsa tyydykkeeksi olivat käyttäneet kaikkia keinoja ja sitten lyöneet kuoliaaksi vankinsa tahi syösseet heidät syvyyksiin. Kylissä he olivat ryöstäneet, ja yön-aikana polttaneet pienemmät kaupungit, keskenään he saaliista tappelivat, kun johtaja ei ollut läsnä, vaan kun hän oli saapuvilla, he teeskennellen osottivat rajatonta kuuliaisuutta tuolle pelottavalle miehelle, jota he yhtä paljon vihasivat kuin pelkäsivät. Heidän Dobrschanissa olevat vakoojansa olivat ilmoittaneet rikkaan juutalaisen matkasta ja he olivat rikkoneet sillan pakottaaksensa matkuetta vuoriteille. Uupumuksiin väsyneenä epä-onnistuneesta ryntäyksestään Tuschkania vastaan olivat he tänään saaliin säästäneet keski-yön ajaksi, koska he luulivat silloin paremmin saattavansa voittaa tuon hyvin varustetun seurueen sillä, että lammasnavetan neljä nurkkaa sytyttäisivät palamaan. He olivat tuosta keskustelleet nuotion ääressä, jolloin kertoja oli nukkuvinaan. Poika kammoksui näitä pahoja töitä, ja oli kauan tuumannut karata ja nyt yön pimeässä tehnyt, mitä aikoja sitten oli aikonut… "Tästä ei tule minua kiittää", sanoi hän, hurjalla rosvomaisella hymyilyllä. "Jos hevoset olisivat olleet ulkopuolella lieassa navetan edessä, olisin minä ottanut yhden ja ratsastanut matkaani. Mutta minä en saanut sijaa satulassa varoittamatta teitä vaarasta. Mihinkä minä olisin joutunut ilman hevosta? Heillä oli vakoojia joka pensaassa."
"Oliko sinulla vuoristossa hyvät päivät?" kysyi Ruben Zevi.
"Hyvät päivät? Olen kerta ennen istunut neljä päivää koirankopissa ja syönyt koiranruokaa. Petrovitzilla oli välistä niin paljo viiniä, että kun he olivat juoneet, unhottivat he pistää tapin hanaan takaisin. Nähdä nälkää tänään ja ahmailla huomenna. Eivät he minua lyöneet; minullahan oli tikari. Toisena päivänä he ampuivat jälkeeni, toisena sain kultarahan. Minä puhdistin musketit ja ruokin heidän hevosiansa. Vuorilla olisi ollut raitista elämää, joll'ei siellä olisi löytynyt kovin kurjia väijymispaikkoja. Olen nähnyt verta ennenkin, mutta minä en kärsi varkaantemppuja. He pelasivat väärillä nopilla!"