Opas onnistui löytämään polun, jota myöden vihdoin tultiin aukealle kentälle, mutta viidakko oli vienyt heiltä kalliin ajan. Kun saattoi erottaa, että näköala oli laveampi, seisattui opas, ja kehoitti ratsumiehiä juottamaan hevosiansa vesilätäköistä, joita sateesta oli syntynyt. "Ne luultavasti piankin tarvitsevat unkarilaisia jalkoja", muistutti hän. Unkarilaiset hevoset olivat kaikista parhaat juoksiat. Poika oli astunut alas hevosen selästä sekä kuunteli nyt sille taholle josta tuuli puhalteli. Sitten viskasi hän itseänsä alas sileälle kalliolle laski korvansa sitä vasten ja kuunteli taas henkeänsä vetämättä.
"Arvasinpa sen", sanoi hän vihdoin vilkkaasti. "Heitä on neljäkymmentä tahi viisikymmentä hevoismiestä. He ovat kulkeneet kiertotietä välttääksensä viidakkoa. Meillä on kymmenen minuutin ennätys."
"Kuka on kulkenut kiertotietä?"
"Petrovitz."
Muuta ei tässä tarvittu. Tämä ainoa sana pani nämä pakenevat kiidättämään hevosiansa. Ruben Zevi seuralaisineen ajoi hurjaa vauhtia yli aukean kentän; kylvämättömien vainioitten, metsistyneitten laidunten ja kylien raunioitten sekä nurmettuneitten polkujen yli. He kulkivat kaalamon poikki Radbusan luona melkein tietämättään. Onneton se ratsumies, jonka hevonen pimeässä kompastui kantoon tahi taittoi jalkansa niljakkaaseen kiveen. Ei ollut kellään aikaa odottaa tahi auttaa. Kaksi miestä jäi jälkeen. Sade oli vähitellen tauonnut, ja tuo pimeä yöllinen taivas selkeni vähän, niin että puolikuun hopeinen syrjä välistä pilkisteli vuorien ylitse ja Böhmer Waldin huiput erottuivat.
"Onko meillä vielä pitkäkin matka Dobrschaniin?" kysyi Assar Kaba, ratsastaessaan; hän oli nyt saanut täydellisen luottamuksen oppaaseen.
"Dobrschaniin? Me tulemme Niirschaniin, sinne on tasaisempi tie, ja sen linnaväki saattaa tulla meille hyödylliseksi. Meillä on vielä runsaasti penikulma ratsastettavana."
"Se penikulma käy sitkeäksi. Meidän hevosemme väsyvät."
"Se penikulma saattaisi viedä meiltä pään", vastasi poika, "jolleivät Petrovitzin hevoset olisi yhtä väsyneet kuin meidän. Hän teki eilen epä-onnistuneen partioretken Tuschkania vastaan."
Hetken perästä alkoi toukokuun aikainen päivä koittaa. Pakenevilla ei ollut aikaa katsoa taaksensa, mutta he luulivat kuulevansa hevosenkavioin kopinaa, joka yhäti tuli lähemmäksi.