"Kuinka sinä heidän luoksensa tulit?"
"He saivat minun eräältä baierilaiselta nunnalta. Minä olin haavoitettu ja kipeä. Hän oli löytänyt minun melkein kuolleena eräästä soraläjästä."
"Missä?"
Poika oli ääneti.
"Urban Niemand, sinä olet pelastanut minun henkeni; minähän en voi muuta kuin olla sinun ystäväsi ja toivoa sinulle onnea. Missä hän sinun löysi!"
"Neunburgissa."
Ruben Zevi näki aavistuksensa toteutuvan ja aukasi pitkän kauhtanansa. Hänen alusnuttuansa piti rinnan kohdalta kiinni tuo liljanmuotoon valettu hopeaneula, ainoa koriste, jota hän käytti ja sitäkin sen vuoksi, että se hänelle oli rakas.
"Tunnetko tämän neulan?"
Poika punastui aina korviin saakka.
"Se on minun neulani", sanoi hän hämmästyneenä.