Ruben Zevi suuteli häntä hänen punastuvalle otsallensa. "Siinä kylliksi, että olet kantanut tätä neulaa", sanoi hän isällisellä hellyydellä. "Minulla oli yksi ainoa rakas poika ja yksi ainoa rakas tytär. Molemmille annoin Ranskanmaan enimmän kiitetyn kultasepän valmistaa tällaisen, niin taidokkaasti valetun neulan, ettei kukaan muu saattanut samanlaista tehdä. Herra on ottanut minulta poikani ja tyttäreni ja niitten kanssa katosivat myöskin hopeaneulat, joista heidän oli määrä tuntea toinen toisensa sanansaattajat, jos jolloinkin olisivat joutuneet hätään tahi Pulaan. Tahdotko nyt sanoa minulle, mistä tämän neulan olet saanut?"
"Minä sain sen Lavilassa kreivinna Brahelta sen vuoksi, että olin löytänyt hänen kultavitjansa. Neulan piti olla merkkinä, jos minä hänen apuansa hädässä tulisin tarvitsemaan. No niin! Suomeen on kovin pitkä matka."
"Tiedätkö keneltä kreivinna neulan oli saanut?"
"Herra Aake Tottilta."
"Tott? Aake Tottilta? Eikö se ollut hän, joka otti pakkoveroa Hampurista? Joko hän sitten on saaliinsa ryöstänyt sieltä tahi länsi Saksanmaalta, niin on tämä minun poikani neula. Mutta hän on myöskin ryöstellyt Puolassa, Liivinmaalla ja Itä-Preussinmaalla. Hän on saattanut löytää tyttäreni neulan. Toisen tahi toisen, mikä epävarmuus! Missä olet syntynyt?"
"Suomessa."
"Tarkoitat Liivinmaata."
"En, Suomea."
"Ja sinun vanhempasi?"
Pojan katse kävi synkäksi. Tuo suuri polttava kysymys häpeästä tahi kunniasta oli tuossa taas. "Olen sanonut, että olen tähdistä", vastasi hän.