"Hyvä. Pidä salaisuutesi, siksi että vapaa-ehtoisesti uskot sen sille, joka parastasi toivoo. Tahdotko palvelianani seurata minua ja jäädä luokseni? Sillä ehdolla kuitenkin, ettet karkaa, kuten sinun nyt näkyy olleen tapana."
Urban Niemand mietti asiaa. "Antakaa minulle vapaus, jotta pääsen etsimään Ruotsin sotajoukkoa! Minä olen korpraalina eversti Gordonin väessä."
"Sinä korpraali? Ja katolilainen?"
"No niin! Minä tulen luterilaiseksi taas."
Ruben Zevi piti tällaista uskontunnustuksen muuttelemista jotenkin kevytmielisenä tapana. Hän toivoi omalle varallensa voittavansa pojan ja lupasi turvatilleen hankkia sopivaa tilaisuutta karkaamaan ruotsalaisien luo. Tiet olivat nyt joksikin aikaa ryöväreistä vapaat, ja matkaa saatettiin esteettömästi jatkaa Pragiin. Sieltä rahakauppias palasi Passaun kautta ja ylös Tonavata Regensburgiin.
Urban Niemand rupesi palvelukseen ja sai johtajakseen Assar Kaban, joka oli hänelle suosiollinen. Aluksi hän hoiti hevosia, jota työtä hän parahiten osasi. Hän oli juutalaislinnassa ainoa kristitty ja sellaisena muitten linnan-asukasten epäsuosiossa. Joas sanoi sedällensä:
"Kuule, herra, uskollisen palveliasi varoitusta! Tuo pakana on ensi kapinassa aukaiseva portit ryöstäjille."
"Ja minä sanon sinulle", vastasi Ruben Zevi ankarasti, "että, joka pojan päässä olevaan hiuskarvaankaan koskee, tahi ivaa häntä pilkallisella sanalla, sen minä ajan kuten koiran ulos linnastani."
Illalla kotiin tulonsa jälkeen oli vanhus tapansa mukaan lukenut iltarukouksen Rachelin kanssa, kun hänen katseensa lankesi hänen vuoteensa ylipuolella seinässä olevaan kuvaan. Äkkinäinen kalpeus syntyi hänen kasvoihinsa; hän tarttui tytön käteen ja huudahti: "Hän liikkuu!"
"Kuka?" kysyi Rachel hämmästyneenä.