YÖN LAPSET.
SISÄLLYS:
Vulgata.
1. Talviyö.
2. Yön lapset.
3. Satulaton ratsastaja.
4. Karjan pappilassa.
5. Tuurholma.
6. Cannabis.
7. Salaliitto ja tapaaminen.
8. Kreivin aikaan.
9. Wittstockin muisto.
10. Uiva lastu.
11. Olkirasia.
12. Turun akademia.
13. Toinen lastu.
14. Ruotsalainen Leonidas.
15. Neunburgin viimeinen päivä.
16. Kullattu Ruben.
17. Keisarin edessä.
18. Seikkailuja Böhmissä.
19. Tunnettu.
20. Tappelun edellä.
21. Toinen tappelu Breitenfeldin luona.
22. Tähti.
Vulgata.
Tuskin neljääkymmentä vuotta enempää on kulunut siitä, kuin oppikoulut Suomessa olivat melkein yksinomaan papiksi pyrkiviä varten. Latina kuohui ylinnä ja sen pohjasakona oli kreikka ja heprea. Ylempien luokkien tuli kääntää Uuden testamentin alkukirjoitukset kreikasta ruotsiksi, ja latinaksi, jos oikein oppineeksi tahdottiin. Ja mikäpä hyöty oppilailla tästä oli? Raamattua, tuota kirjojen parasta, he eivät suinkaan oppineet rakastamaan, se päin vastoin kävi heille rasittavaksi läksyksi. Ei tutkita elämän tärkeimpiä totuuksia käsipampun uhalla. Kreikkalaisen Uuden testamentin laita oli sama kuin koulujen pakollisen kirkonkäynnin; onneton se, joka ei jumalanpalveluksen loputtua taitanut kouluhuoneessa kertoa saarnan sisällystä! Kun se onnellinen aika koitti, jolloin poika koulutomusta vapaaksi pääsi, niin hän huokeasti huoaten ajatteli: Jumalan kiitos, ett'ei minun enään tarvitse kirkkoon mennä!
Kun pitkittä mutkitta suorastaan käänsi kreikkaa latinaksi, niin siinäpä opin-näyte, joka esi-isille kelpasi! Vaan koska tämä tehtävä toisinaan oli sangen vaikea, kävin minä toivehikkaassa 13 vuoden iässäni erittäin iloiseksi, kun eräänä päivänä satuin löytämään unohdukseen joutuneen hyllyn romujen joukosta vanhan latinankielisen raamatun. Sepä vasta aarre! Ei hätäpäivää enään! Siinähän nyt oli käännös.
Minä rupesin tutkimaan tätä kallis-arvoista kirjaa. Se ei ulkomuodoltaan ollut juuri miellyttävä: keltaisenharmaa, vuosikausien kuluttama. Vanhoine puukansineen, nahkaselkineen sekä messinkiheloineen ja hakoineen se varmaankin painoi puoli leiviskää. Kummallisia koristeita oli sen kansiin leikattu: Moses ja kymmenet käskyt, David harppuineen, Neitsyt Maria polkien maapallon ympäri kiertelevän käärmeen päätä. [Katolilainen kirkko on väärentänyt 1 Mos. 3:15 sillä tavoin, että se on vaimo eikä vaimon siemen, jonka sanotaan polkevan käärmeen päätä.] Kannet olivat aikoinaan olleet korukannet, mutta se aika ei ollut eilispäivänä, sillä tuossa puhtaana säilyneessä nimilehdessä näkyi selvästi painettuna: Lugduni Batavorum (Leyden) anno Domini MDLXX (1570).
Tämä oli siis tuo oikea-uskoinen roomalais-katolilainen raamattu ainoassa hyväksytyssä latinalaisessa asussaan, versio vulgata, tahi kuten sitä tavallisesti kutsuttiin, vulgata, tuo yhteinen, vaikka raamattua ei yleensä muut saaneet lukea, kuin kartinaalit, papit ja munkit. Koulupoikakin saattoi käsittää, että tämä latina, jota käytettiin vuonna 400 jälkeen Kristuksen ei ollut Ciceron, ei likimainkaan, mutta vähäpä siitä, tämä oppineitten kieli piti koulussa sujuman kääntäessä, kuten vesi virrassa; siis täytyi vain rohkeasti sanat suusta löperrellä.
Pian havaitsin, ett'eivät kannet ainoastaan, vaan myöskin painos oli aikoinaan ollut korupainos. Nimilehden kirjoitukset sekä lukujen alkukirjaimet olivat kauniisti koristettuja. Tekstiin oli sovitettu lähes 200 puupiirrosta, joista toiset olivat vähempää, toiset suurempaa kokoa. Tässä näki jotenkin karkeita maalauksia, ilman varjoja, ilman perspektiiviä, jotka kuvailivat raamatun tärkeimpiä henkilöitä ja tapauksia luomisen ajasta, (jota kuvaillessa taide parka tavallisesti ymmälle joutuu), aina uuteen Jerusalemiin Johanneksen ilmestyskirjassa, joka aine on yhtä suurena taiteiliain vastuksena. Parahiten oli piirtäjä onnistunut kuvatessaan Vanhaa testamenttia, joka olikin saanut runsaamman kuvaston osakseen, vaan Uusi testamentti, sehän vielä meidänkin aikoina on piirtäjän kuvauskynälle kiittämätön ala. Sen päähenkilö on liian pyhä, tuosta näkyvästä esityksestä haihtuu henki pois. Eipä Gustave Dorekaan ole onnistunut saamaan mitään aikaan Paavalin epistoloista. Sitä paitse ei taiteiliakaan voi elävästi nähtäviin saattaa enempää, kuin mitä hän itse on kokenut, ja mikä pyhää on, sitä pitää puhtain käsin koskea. Raamatun kuvaaminen on kuten urkujen sävelet, ne eivät soinnu, jos niitä käytetään maallisiin tarkoituksiin.
Tämä kirja varmaankin oli ollut monen käden käyttämänä. Kansien sisäpuoli sekä tuo nimilehden edellä oleva kellastunut lehtirepale olivat melkein täynnä sen omistajien tahi lukijain nimiä. Useimmissa oli us päätteenä, mutta muutamat kuitenkin loppuivat vähemmän klassillisesti. Nimilehden keskustassa oli suurilla kankeilla kirjaimilla piirretty vuosiluku 1642, ja sen ylipuolella nähtiin kuninkaallinen nimileima, kruunattu yhteenliitetty C. R. Mitäpä se lienee merkinnyt? Minua ei ensinkään haluttanut tuohon tuhlata mitään arveluita. Lehtien kapeisiin reunustoihin oli paikka paikoin tehty kirjoitusmusteella latinankielisiä muistutuksia, jotka olivat vanhuudesta valjenneet. Useimmat koskivat tekstin tahi toisintojen selityksiä.