Parahiten nuot lukuisat kuvat minua miellyttivät. Näissä sievistämättömissä karkeissa muodoissa oli jotakin viehättävää semmoisen mielikuvitukselle, jonka taidevaatimukset eivät vielä suuria olleet. Goliat ja David, noita Endorissa, Makkabealaisten sodat, — mitkä voitot ja kuvaukset! Taistelukenttä täynnä luita, jotka Herran sanasta Hesekielille saivat ruumiin ja hengen, — Ilmestyskirjan lasimeri tulipatsailleen ja patsaan yläpuolella aurinko, jota taivaankaari ympäröitsi, — seitsemän sinettiä ja seitsemän pasunaa, — siinähän aineksia, joista valveillakin saattoi uneksia!
Ilmestyskirjan 6:nnessa luvussa oli kuvattuna kuuden ensimäisen sinetin avaaminen. Valkoisen hevosen ratsastajan jäljessä näkyi sitä seuraavat kolme ratsastajaa, mustan hevosen ja hiirenkarvaisen hevosen ratsastajat hyökkäsivät tuhoa tuottavana maailmalle. Ruskean hevosen ratsastaja minusta hirvittävimmältä näytti. Minä katsoin tekstiin ja luin:
"Ja ruskia orhi meni ulos; ja sille, joka sen päällä istui, annettiin rauha maasta ottaa pois, että heidän piti keskenänsä toinen toisensa tappamaan; ja hänelle oli suuri miekka annettu."
Kolmentoista vuotias poika tirkisteli noita sanoja, mutta ymmärsi ne vain puolittain. Hän ymmärsi, että tuo ruskea hevonen merkitsi sotaa, mutta hän ei käsittänyt, että se saattoi olla rangaistustuomiona. Mitenkä? Sota, joka kasvattaa sankareita ja voittajia, sota, joka kansat uuvuksistaan herättää; sota, joka on vapaan miehen jaloin ammatti ja uljain urhotyö; sota, joka historian ihanimmat lehdet täyttää ja saattaa pikemmin kuin mikään muu, ihmisnimen ikimuistettavaan maineeseen, olisiko siis tämä jonakin kurituksena? Olisiko tämä verrattava kunniaa tuottamattomaan nälkä- ja ruttokuolemaan? "Ottaa rauha maasta pois?" Pelkurien rauha?… "Tappaa toisiansa?" Olisiko tämä sankarien elatuskeino?… Ja tuntien itsessään parempaa urhoollisuutta, etevämpää tietoa maailmanhistoriassa, sulki tuo koulun nuori latinan-oppinut mahtavan ylenkatseellisesti kirjan jykevät puukannet kiinni.
* * * * *
Mene, ihmistekojen ja jumalallisten neuvojen parraton tuomari; elämä on sinua opettava oikeammin tuomitsemaan. Tiedätkö mikä sota on? Sota on inhimillinen intohimo järjestettynä joukkoihin. Sota on viha ja murha. Sota on hätä ja kuolema. Sota on valhe ja petos. Sota on voimallisemman ylpeys ja heikomman nöyryyttäminen. Sota pilkkaa Jumalan ja tallaa ihmisten lakia. Väkivalta on sen lippu ja sen tunnussana, yhtä valheellinen kuin jumalaton, on Napoleonin lauselma, että Jumala on aina mukana siellä, missä lukuisimmat kanuunat ja suurimmat pataljoonat ovat. Sota on pedoksi muuttunut ihminen. Sota on törkeä itsekkäisyys, joka lukemattomat uhrit allensa polkee. Sota kieltää kaikki sivistysmuodot ja käyttää väärin kaikki tieteet. Sota on Kain nuijinensa ja kulkee aikakausien läpi todistuksena ihmisen lankeemisesta.
Sinä, joka ylistelet sotaa, oletko nähnyt tappotannerta taistelun riehuessa sekä sen tauottua? Oletko käynyt sotalasaretissa? Niin, kuolleet ovat saaneet levon, mutta oletko lukenut raajarikkoiset ja oletko kukkuralleen mitannut kurjuuteen jääneitten kyyneleitä? Arvaatko, mitkä voimat ovat hukkaan menneet, ja kuinka paljo on tuhlattu leipää, jota nälkäisiltä on riistetty? Hävitetyt vainiot saattaa uudestaan kylvää, poltetut kaupungit ja kylät uudestaan rakentaa, mutta aikansa harventuneeseen sukupolveen on sota laajalle polttanut kovan taantumisen ja tapain turmeluksen polttohaavan.
Älä ylistele sotaa, hyväksy se siltä kannalta kuin Herra avio-eroa: ihmisten kovuuden tähden! Sotaahan täytyy olla maailmassa niin kauan, kuin ihmissydämmien itsekkäisyys nousee kapinaan toinen toistansa vastaan, aseta toinen Cordillerien rinteille ja toinen Himalayan laaksoihin, niin sota sittenkin on saava sijansa maailmanhistoriassa.
Mutta jos aseet poistetaan? Jos puolueettomia ollaan? Poista intohimot, karkoita kunnian- ja vallanhalu, voitonhimo, kateus, kärsimättömyys, ylpeys ja kaikkinaiset halut; täytä kymmenet käskyt rakkauden lain mukaan ja puhu sitten puolueettomuudesta! Siihen asti saattavat kansaoikeus ja rauhanliitot mahdollisesti vähentää, vaan eivät koskaan lopettaa sodan kurjuutta. Ihanat iäisen rauhan unelmat, halajava huokaus, joka aikakausien läpi on kulkenut aina ihmiskunnan lapsuuden sadusta saakka, miksi pettyvät ne yhä uudestaan, miksi ne aina verivirtoihin uppoavat? Siksipä, että profeetan ihana näky siitä ajasta, jolloin lauma on laitumella leijonan parissa ja lapsi pistää kätensä kyykäärmeen pesään, edellyttää, että "Herran tunto täyttää kaiken maan, niinkuin vesi peittää meren." Saata meitä sinne, Henki, joka maailmaa johdatat, niin iäinen rauha ei enään ole paljas satu!
Siihen saakka tee työtäsi, paljastettu miekka, jota ensi kerran käytettiin paratiisin suljetuilla porteilla; tee tehtäväsi vitsana ja kurittajana! Ja kun sinua käytetään puolustamaan iäisyysmietelmää tahi suurta aatetta, joka vie meitä lähemmäksi lopullista päämaaliamme, niin muista, että sinua käytetään sodan vastustajana eikä sen oikeuttamisen todisteena! Muista, että sinussakin on viattomasti vuodatetun veren pilkkuja ja paina nöyrästi kärkesi sen "rauhan" edessä, jota sinäkin vasten tahtoasi olet taistelussa loukannut.