"Ja tuollaista he nimittävät lasten leikiksi! Teidän armonne", — ja kreivinna katsoi rukoilevasti Aake herraan, "saahan poika jäädä palvelukseenne?"
"Saa, koska te sitä toivotte. Rajupää hän on, ja minun ratsumieheni eivät ole häntä kesymmäksi tehneet. Minä lähetän hänen Kirkniemeen. Pojat ovat kankeaniskaiset, paras on, että eriävät. Näkikö teidän armonne Klaun, hevosen seljässä? Hän ei huonosti ratsasta ikäänsä nähden. Vai mitä teidän armonne tuuma?"
"No niin, hän todellakin onnistui saamaan hevosensa karkaamaan."
"Mutta hän pysyi satulassa! Piili olisi voinut viskata vanhankin ratsastajan seljästään. Semmoinen voima, semmoinen tuli! Huomasiko teidän armonne Piilin lapoja?"
Kreivinna, joka ei ollut Piilin lapoja huomannut, kutsui vielä kerran luokseen Bennua, joka velvollisuuden mukaisesti odotteli uusia määräyksiä teltan ulkopuolella.
"Sinä olet löytänyt kultavitjat. Miksikä et niitä pitänyt?
Kultavitjat ovat kalliit."
"Minä tiesin, että teidän armonne oli vitjat kadottanut", vastasi poika teeskentelemättömästi.
"Ja sinä et pyydä mitään löytäjäisiä?"
Bennu punastui. Sitä hän ei ajatellutkaan.
"Sotamarsalkan luvalla saat sinä pitää tämän hopeaneulan löytäjäisenä ja muistona minulta. Jos joskus maailmassa hätään tulisit, ja minä voisin sinua auttaa, niin näytä minulle tämä neula, se on yksin lajissaan ja minä olen sen tunteva."