Samana päivänä, kun rauhan suuri laitos vihittiin Turussa, nukkui kuoleman uneen sodan voimallinen sankari, tuo rohkean rohkea lumiaura Aake Henrikinpoika Tott, omistamassaan Eurajoen pitäjän Lavilan talossa, 42 vuoden ja 2 kuukauden vanhana. Kipujen runtelemana oli hän ollut monia vuosia ja entiskesänä sairastunut Ekolsundissa, mutta tunsi itsensä seuraavana keväänä niin raitistuneeksi, että uskalsi matkustaa Suomeen. Ratsastaminen ei silloin enään nopeasti joutunut; matkaa kesti lepohetkineen Toukokuun 26 päivästä Heinäkuun 4, jolloin hän melkein puoli kuolleena tuotiin Lavilaan. Tämä kovakourainen sotasankari kuoli kristittynä.
Syyskuun 29 päivänä 1640 hän Turun tuomiokirkkoon haudattiin sen aikakauden sotaisella loistolla. Neljä komppaniaa, yhteensä 480 miestä, Suomen kiitettyjä ratsumiehiä ratsasti surusaaton etupäässä linnasta kirkolle. Niitten jäljessä tuli teinit, ylioppilaat, papit, professorit ja piispa. Sitten tuli marsalkka Melchior von Falkenberg. Hänen jäljessään mustaan silkkivaatteeseen puettu sotahevonen, sen jäljestä päälippu, jota Yrjö Boije kantoi. Sitten tuli arkku, jota 16 aatelismiestä kantoi ja arkun molemmilla puolin kulki aatelismiehiä, jotka kantoivat tämän kuolleen sekä isän että äidin sukukilpiä. Sen jälkeen kulki taas ylioppilaita ja professoreita, kauppiaita, virkamiehiä, hovi-oikeuden asessoreita. Sitten surulippu ja suruhevonen, verhottuna mustaan verkaan, jossa oli valkoinen atlasristi. Sitten tulivat ylhäisimmät aatelistosta ja virkamiehistä, Pormestari ja raatimiehet, porvaristo ja neljä komppaniaa jalkaväkeä. Näitten jäljessä kreivi Brahe, jolla oli neljä lakeijaa ja kaksi kuskia. Häntä seurasi 8 vaunut, joissa oli naisväkeä ja viimeiseksi porvariston vaimot. Surusaatossa oli otaksuttavasti, paitsi katsojia, yli 1,400 henkeä. Lähtösaarnan Turun linnassa piti hovisaarnaaja Niilo Martini, tekstinä oli Rom. 10: 9-12 ja ruumissaarnan piti tuomiokirkossa piispa Rothovius ja tekstinä oli Rom. 14: 7-10. Vuonna 1678 antoi Aake Tottin leski, Kristiina Brahe, miehensä lepokammioksi valmistaa Turun tuomiokirkossa vieläkin säilyneen ja hiljakkoin kuntoon asetetun Tottien hautakuorin.
13. Toinen lastu.
Sinun pitää saaman lukea.
Hagar matkusti Lydik Larssonin muassa Turkuun. Meidän aikamme rautatiet ovat Mefistofeles viittoineen. Kun lähdetään, niin jo perilläkin ollaan! Maaten siellä eteenpäin tullaan, maisemat rientävät tyhjinä, vaikutusta tekemättä, jälkiä jättämättä ohitse, ihmiset ilmaantuvat kuten mykät kääpiöt, vaunu, jossa istutaan, on maailma, matka ei ole mitään, päämaali on kaikki. Jalkamatkustus tahi hidas kulku hevosella Heinäkuun aikana, se on maantiedettä, kansatiedettä, luonnontiedettä ja kaunotiedettä. Tarkka lapsi oppii siinä päivässä enemmän kuin kirjasta vuodessa.
Hagar heräsi, kun hän oli matkalla Turkuun. Kun hän rupesi lukemaan montako kirkkoa oli, vaipui Kaskaksen torppa taivaan rannan taakse. Uudet esineet poistivat tutut vanhat mielestä. Näyttipä hänestä ikään kuin vuoret olisivat olleet täällä korkeammat, laaksot syvemmät, kylät väkirikkaammat, karjat hyväruokkoisemmat, ihmiset viisaammat. Kesä-ilma ja vaihtelevaisuus kaunisti kaikkea. Hagar oli taas muuttunut. Hän joi ilmaa ikään kuin terveyden pikarista. Täällä hän jälleen saattoi hengittää, täällä hän ei ollut muita huonompi; täällä ei kukaan tietänyt, että hän oli mustalaislapsi.
He eivät vielä ennättäneet penikulmaakaan torpasta, kun Hagar hämmästytti holhojaansa rohkeamielisyydellään. Hän oli nyt yhtä puhelias ja iloinen, kuin hän tähän asti oli ollut äänetön ja alakuloinen. Hän nauroi, lauloi, kertoi, kysyi. Miksikä oli järvi noin sininen? Miksikä kettu juoksi tien poikki? Miksikä toisen kirkon tornin huipussa oli kukko, kun toisessa oli risti. Miksikä tuo vanha sotilas kulki kainalosauvalla? Mitä Lydik Larsson Turussa tekisi, ja mitäpä hän itse siellä tekisi?
Hovi-oikeus raskautti tullimiestä asetuksen seitsemännen käskyn koko painolla. Hän tarvitsi huvitusta, ja alensi itsensä tytön alituisia puheita ja kyselmiä kuuntelemaan ja niihin vastaamaan. Näissä puheissa huomasi toisinaan muutakin, kuin lapsen uteliaisuutta. Tuo luonnollisuus ja viisaus yhdistettynä saatti oikein viehättää. Olisipa ollut elämää Tuurholmassa, jos Hagar olisi tullut tullimiehen kasvatiksi!
"Turussa", sanoi tullimies, "on suuri juhlapäivä. Sinne perustetaan academia."
"Academia? Mikä se on?"