"Olen tuuminut sitä. Miksikä emme ole lukeneet lakitiedettä? Mitä auttavat meitä kaikki meidän kirjailiamme, jollemme niiltä saata vangita yhtä ainoata ryöväriä? Oi, se on hävytöntä… Kipeä nainen sellaisessa tilassa, viskattu kylmänä talvi-yönä ulos yksinäiselle maantielle… Mutta yksi löytyy, joka tietää enemmän kuin sinun risti-isäsi, presidentti Kurki. Minä annan kutsua tänne vaeltavan juutalaisen. Jollei hän mitään tahdo tunnustaa, pitää häntä siihen pakotettaman, vaikka hän seitsemän kertaa olisi maailman ympäri kulkenut ja lunnaiksi tarjoisi koko Ruotsin valtakunnan kullassa."
"Suvaitseeko armollinen röökinä, että heti menen tapaamaan hänen armoansa presidenttiä?"
"Huomenna ehkä. Tänään on pidot vanhan marskin luona; hänen poikansa on palannut Upsalasta. Minä tahdon lukea suomea, siksi, että minua tullaan vaatettamaan. Siis, Hagarille… selitä minulle Genesiin 2 luku!"
He nyt yhä edelleen astuivat kapeata polkua noitten selittämättömien, äsken syntyneen, maailmalle tuntemattoman kielen kiertävien sokkelojen läpi. Kristiinalla oli ihmeellinen kyky antautua koko ajatusvoimallaan siihen työhön, jonka hän oli tehtäväkseen ottanut, samalla oli hän valmis ryhtymään aivan vastakkaiseen toimeen ja taas silmänräpäyksessä palaamaan takaisin siihen, mistä lähtenyt oli. Puolinainen harrastus, puolinainen tarkkuus oli hänen luonnollensa vastenmielistä. Mukana kaikessa, taikka ei missään, se oli pääpiirre. Se ei ollut vakaana vielä, mutta oli siksi kypsyvä.
Hän sanoi Hagarille tuollaisena tuttavallisena hetkenä, jolloin he molemmat innostuivat uudesta suuresta löydöstä folianttien aartehistossa:
"Uskotko sinä kirjoja?"
"Minä uskon, että tieto on meri ja jokainen kirja pisara meressä", vastasi Hagar.
"Sinä erehdyt. Olemus on meri, tieto ei ole muuta kuin sen pinnalla oleva utu. Mitä on kirja? Kreikkalaiset sanovat: Skia kapnu, sauhun varjo."
"Hesiodus sanoo nuot sanat ihmiselämästä."
"Mene metsään Hesioduksinesi! Kun minä olen imenyt kirjojen aarteet, viskaan minä ne tuleen kaikkityyni ja rupean elämään. Sinä rotta, joka nakertelet kirjankantta toisensa perästä pimeässä kolossasi, tiedätkö mitä eläminen on? Tiedätkö mitä on olla nuorena, ja hengittää sydämmen ilolla elämän ilmaa, sekä olla kaikkien noitten nautintojen määrääjänä, mutta valita niistä parhaat; ja mennä maailman läpi voitosta voittoon, kunniasta kunniaan ja, kun on voittanut kaikki, viskata se taas nauraen pois, ikään kuin rievun? Löytyykö tuollaista kirjoissa, sano?"