Tallimestari vältti tämän arkaluontoisen kysymyksen sellaisella älyllä, joka osotti, että hän oli tottunut väistämään tirannein oikkuja.
"Teidän armonne", sanoi hän, vielä kuiskaten, "oliko se hän? Eiköhän se ennemmin ollut pyhä neitsyt, joka tuli teidän armollenne ja kirkolle ennustamaan suurta voittoa huomiseksi?"
Kreivi Götz vaipui ajatuksiinsa.
"Pyhä neitsyt ei tule minun luokseni", sanoi hän katkerasti. "Pitkiä aikoja on kulunut siitä, kuin me olimme toistemme tuttavia. Olin saanut osalleni toisen pyhän neitseen, ja olin kyllä tyhmä, kun annoin hänen sinun käsiisi, joka et ollut kelvollinen koskemaan hänen jalkansa alla olevaa sannanmurusta. Mitä olet sinä hänestä tehnyt, kurja silmäin palvelia? Hän ei tullut sinne, jonne hänen piti tuleman."
"Teidän armonne tietää, että hän oli heikko, ett'ei hän silloisessa tilassaan kestänyt matkan vaivoja. Teidän armonne tietää, että hän kuoli Ingolstadtissa, että priori dominikaniluostarissa sai kuusisataa guldenia messuihin hänen sieluansa varten, ja yhden kultaprokaatti-hameen pyhälle neitsyelle."
"Sotasaalista, Feldmann, verellä tahrattua ryöstöä; siksipä hän aaveilee. Tiesinhän, ett'ei sellainen kelpaa messuihin. Mutta yhdentekevää, se on kaikki munkinkitinää. Olinhan kerran houkkio, minä kuten muutkin, luulin pappia Jumalaksi. Siitä asti kuin annoin hänen sinun käsiisi, on minun taivaani hukassa. Ja se on kuitenkin vahinko, ei papin vuoksi, vaan Jumalan. Häntä tarvitaan välistä, joll'ei muuten, niin sotiessa tuota toista vastaan. Minusta tuntuu välistä, ikään kuin paholainen olisi saanut vallita minua, sitte kuin annoin suojeluspyhäni sinulle. Kaiva hänet ylös luostarimullasta, Feldmann: minä tahdon käyttää hänen sormiluutansa, tuon sormen, jossa sormus oli, taikakaluksi!… Kuinka pitkästi yötä on kulunut?"
"Teidän armonne käski minua herättämään itseänsä tunnin perästä. Olen valvonut koko yön ja velvollisuuden mukaisesti muistuttanut ajasta, mutta teidän armonne makasi niin raskaasti, teidän armonne ei minua kuullut", virkkoi tuo palvelia, joka kiihkeästi koetti valettaan toisella valeella peittää.
"Mitä?" huudahti kreivi Götz, silmänräpäyksessä selkeämmin hereillä, kuin jos tykinlaukaus olisi kajahtanut aivan hänen korviensa vieressä. "Kello on 1/2 4! Katala, se tulee kuolemaksesi!"
Hän syöksähti ulos. Kuu oli vaipunut alas. Jäisen sumun peitossa olivat nuo tummat ylängöt, joittenka hahmoviivat kuvastuivat vasten tähtitaivasta. Osa leiristä oli jo liikkeellä. Aamu-unisina kiskottelivat sotilaat kankeita jäseniään ja alkoivat järjestellä itsiänsä riveihin päällikköjen komennon mukaan. Eräs ajutantti odotti kreivin määräkäskyjä teltan sisäänkäytävällä.
"Kiireesti nyt eversti von Seifferin luo viemään käskyni, että hän asettaa rykmenttinsä tuonne lounaiselle ylängölle! Kahdeksan tykkiä ja neljä ratsasjoukon-osastoa seuraavat jäljessä. Niitten häijyjen hidasteliain olisi pitänyt seisoman siellä jo tunti sitten!"