Patasalo oli pieni saari Puruvedessä, noin puolen penikulman päässä
Rautasaaresta.
— Hyvä. Mene ja tee niinkuin majuri käski.
Tyttö meni, vilkaisten kuitenkin taaksensa tiellä.
— Mitä tyhjästä! Äitipuolellasi on omat oikkunsa, jotka eivät koske meitä. Tule, poikaseni, juttelemaan kuninkaasta! virkkoi majuri hiukan hämillään ja koettaen estää poikaa huomaamasta, miten vähän vanhalla isällä enää oli sanomista talossa.
— Suo anteeksi, isä, sanoi nuorukainen vakavasti — jos äitipuoleni aikoo tänään Patasaloon, niin minun luullakseni siitä ei tule mitään.
— Miksi ei?
— Siksi, että minä panen vastaan.
— Sinäkö? huudahti majuri todella kummastuneena.
— Niin, isäni, minä.