— Oli, oli, tai toisin sanoen kamariin, armollinen serkku. Minä passaan.
— No niin, kaappi tai kamari, samantekevää; ehkä se olikin säilytyskammio. Pääasia vain, että he sieltä löysivät kuusi lasta…
— Etikasta, jatkoi Jacquette.
— Pyydän anteeksi, ei, vaan maustelaatikosta, sanoi laamanninrouva, kiukusta punehtuen. — Minä olen sen kuullut luotettavalta kertojalta, armaani. Maustelaatikosta, eikö niin, serkku Arvelin?
— Tietysti, kuinkas muuten, se oli niin sanottu maustelaatikko, tai toisin sanoen — kas, tuossahan meni kuningas, rouva, sotamies — sänky.
— Siinä kuulette nyt, armollinen neitiseni, etteivät ne olleet etikassa. No, sehän ei ollut mikään salaisuus; kaikkihan tiesivät, että Ödmark-vainajalta jäi muutamia ramparaukkoja. Eräs oli kuin lintu, toinen kuin kala ja kolmas kuin…
— Kermakannu.
— Olkaa hyvä, laskekaa vain leikkiä, armaani, olkaa niin hyvä. Minun mielestäni ei ole moraalista eikä ekvivalenttia tehdä ivaa sellaisesta tilanteesta, mutta kaikki kolme olivat spitaalisia; eikö niin, serkku?
— Niin, niin, se oli tilanne. Seitsemän ristiä.
— Minä luulin kuulleeni, että ylhäältä maustelaatikosta löydettiin kuusi, huomautti Jacquette.